|
Suomen Osto- ja LOGY Competence Oy Logistiikka-lehti Särkiniementie 3
Yhdistys: 09 - 696 3743 Sähköposti: yhdistys |
Logistiikan koulutusLogistiikka on ennen kaikkea kokonaisuuksien hallintaa, jossa pyritään eroon osaoptimoinneista. Logistiikkatehtävien hoitaminen vaatii mm. tuotannon, raaka-ainevirtojen, jakelun, palvelujen ja informaatio- ja rahavirtojen kokonaisvaltaista osaamista ja kokonaisuuksien ymmärtämistä. Samaan aikaan on kehitettävä johtamistaitoja, analysointi- ja ratkaisukykyjä sekä seurattava yhteiskunnan ja lainsäädännön muutoksia. On myös tarkkailtava kilpailijoiden sekä nykyisten ja mahdollisten tulevien yhteistyökumppanien kehitystä. Logistiikassa on pyrittävä huolehtimaan yrityksen sisäisten toimintojen sujuvuudesta, vaikka usein yrityksen eri toimintojen välillä on selkeitä tavoiteristiriitoja. Tämän ohella logistiikan parissa työskentelevän on myös kyettävä kehittämään ja hyödyntämään yritysten välistä yhteistyötä toimintojen ja materiaalivirtojen kehittämisessä. Logistiikka muodostaakin laaja-alaisuutta, monitaitoisuutta ja jatkuvaa oppimista edellyttävän erittäin haasteellisen kokonaisuuden! Logistiikan koulutusohjelmaLogistiikan koulutusohjelmaamme kuuluvat kurssit suorittamalla saa monipuolisen näkemyksen logistiikan laajasta kentästä. On myös mahdollista valita ohjelmasta yksittäisiä kursseja, jotka parhaiten täydentävät olemassa olevia tietoja. Koulutuksen kautta opitaan ymmärtämään ja kehittämään niin yrityksen sisäistä kuin logistiikkaketjun osapuolien välistäkin toimintaa. Koulutusohjelma on jaettu kolmeen eri osaamistasoon. Tason 1 kurssit suorittanut saa Logistiikkalisenssin. Tasot 1 ja 2 käytyään ja välityön suoritettuaan saa Logistics Diploma -todistuksen. Koko logistiikan koulutusohjelman eli tasot 1, 2 ja 3 suoritettuaan ja projektityön tehtyään osallistuja saa Certified Strategic Logistician -sertifikaatin. Koulutusohjelmamme kurssit antavat hyvän pohjan European Logistics Association ELA:n sertifikaattien suorittamiseen.
|
AjankohtaistaVarastotoiminnan ohjaus 14.-15.9.Varastotoiminnan kokonaisvaltaisella hallinnalla pyritään parantamaan toiminnan ohjattavuutta, kustannustehokkuutta ja asiakaspalvelun laatua. Logistikens grunder 14.-15.9.För att effektivt kunna utföra de enskilda logistiska transaktionerna i ett företag, bör man förstå hur detta påverkar hela flödeskedjan. Hankintapäivä 20.9.Seminaarissa perehdytään hankinnan ajankohtaisiin kysymyksiin, teemana erityisesti innovaatioiden merkitys hankinnassa. Varasto- ja materiaalinkäsittelypäivä 24.9.Oikeat varasto- ja materiaalinkäsittelyratkaisut - nyt ja tulevaisuudessa |
||||||||||