Hankintojen johtaminen ja kehittäminen
Rantasipi Airport Congress Center, Vantaa
Ulkopuolelta ostettavat tavarat, materiaalit ja palvelut muodostavat useissa yrityksissä ja organisaatioissa suurimman yksittäisen kustannuserän. Liiketoiminnan kannattavuudelle ja menestymiselle on keskeistä se, miten tätä kokonaisuutta johdetaan, hallitaan ja kehitetään.
Kun yritys keskittyy omaan ydinosaamiseensa, ostettujen palvelujen osuus kasvaa voimakkaasti ja niiden luonne usein monimutkaistuu. Tällöin korostuu entisestään hankintojen sekä toimittajaverkoston ja ulkoisten resurssien hallinnan merkitys. Ja ostamisen ja toimittajamarkkinan hallinnan osaaminen ovat yhä tärkeämpiä menestyksen edellytyksiä.
Koulutuksen käytyäsi:
|
Kaksipäiväisellä kurssilla käsittelemme kattavasti mm. tarjonta- ja toimittajamarkkinoiden hallintaa, hankintastrategioiden laadintaa ja hankintatoiminnan johtamista, tavoitteellista suunnittelua sekä ohjaamista ja kehittämistä. Kurssin aikana opit järjestelmällisen hankintaprosessien hallinnan periaatteet sekä käymme läpi keskeiset hankinnan osa-alueet ohjauksen ja kilpailukyvyn parantamisen näkökulmasta. Perehdymme myös hankinnan onnistumisen arviointiin ja toimivan hankinnan seuranta- ja mittaamisjärjestelmän rakentamiseen.
Kurssin aineisto perustuu laaja-alaiseen käytännön kokemukseen ja toisaalta vahvaan otteeseen alan viimeisimmästä akateemisesta tutkimuksesta. Kurssin aikana keskustelemme ja käymme läpi tapausesimerkkejä ja teemme useita ryhmätöitä, joissa pääset soveltamaan käytäntöön teoriassa opittuja asioita. Samalla saat valmiuksia menetelmien ja välineiden hyödyntämiseen käytännössä ja kehittämisen apuna omassa toimintaympäristössäsi.
Kurssilla käsiteltäviä aihealueita:
- Ostamisesta toimittajamarkkinoiden hallintaan
- Hankinnan vaikutus yrityksen kannattavuuteen
- Miten löytää strategisempi ote hankintoihin?
- Hankinnan strategiat ja niiden laatiminen
- Kilpailuttaa vai tehdä yhteistyötä?
- Toimittajien johtaminen ja erilaiset toimittajasuhteet
- Taloudellinen kokonaisnäkemys - kokonaiskustannusten hallinta ja toimittajan kustannusrakenteen mallintaminen
- Hankinnan onnistumisen arviointi ja mittaaminen
Kurssi sopii sekä tuotteiden että palvelujen hankinta- ja ostojohtajille ja -päälliköille, ostajille sekä kaikille muille osto- ja hankintatoimen parissa työskenteleville henkilöille, joiden tehtävänkuvaan kuuluu hankintatoiminnan strateginen kehittäminen, ohjaaminen ja muutosprosessien hallinta.
Kouluttaja:
Hanna Pajunen-Muhosella on monipuolinen kokemus toimitusketjujen kehittämisestä sekä teollisuudessa, kaupassa että julkisella sektorilla. Lue lisää kouluttajasta
Lisätietoja kurssista:
koulutuspäällikkö Tanja Tulonen, sähköposti: tanja.tulonen(at)logy.fi, puhelin: 050 371 0517
Kurssi on osa hankintatoimen koulutusohjelmaa (taso 3), mutta sen voi suorittaa myös erikseen.
Peruutusehdot:
Pyydämme ilmoittamaan peruutuksesta kirjallisesti. Jos osallistuminen
peruutetaan vähintään kaksi (2) viikkoa ennen tapahtuman alkua,
veloitamme toimistokuluina 15 % (+ alv 24%) tapahtuman hinnasta. Tämän jälkeen tehdyistä peruutuksista tai peruuttamatta
jätetystä ilmoittautumisesta veloitamme osallistumismaksun
kokonaisuudessaan. Esteen sattuessa paikan voi luovuttaa kollegalle.
Sairastapauksessa osallistumismaksu palautetaan lääkärintodistusta
vastaan. Mikäli tapahtuma perutaan järjestäjän toimesta ja
osallistumismaksu on jo maksettu, palautetaan osallistumismaksu
kokonaisuudessaan osallistujan ilmoittamalle tilille.
Muutokset mahdollisia.
| Lataa kurssin pdf-esite |
Lue tästä kurssin käyneen kommentteja

| Kurssin hinta: 1495 euroa + alv. Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGYn jäsenille 1345 euroa + alv. Hinnat sisältävät kurssimateriaalin ja tarjoilut. Koulutus laskutetaan ennen tilaisuutta, viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen. Majoitus: Ilmoittautuminen:
Peruutusehdot: Lue ehdot tästä Kesto: 2 päivää Aikataulu: 1. päivä klo 9.00-16.30 2. päivä klo 8.30-16.00 |
| Kurssille osallistuneen kommentti: ”Erittäin tyytyväinen sisällöstä” Voin hyödyntää kurssilla saamaani tietoa työssäni 5,5 Kouluttajan tietämys kurssiaiheesta oli mielestäni 6 (skaala 6=erinomainen, 1=huono) |

