Tapahtuman kuvaus Ohjelma Puhujat

LOGYn Terveydenhuollon päivä

Paikka: Vanha Ylioppilastalo, Mannerheimintie 3, Helsinki,
Aika: 30.3.2017 8:00 - 16:00

Vietämme seminaarin 10-vuotisjuhlapäivää!

Tänä vuonna puhuttelevat teemat ovat aamupäivän osalta ”Näin SOTE vaikuttaa hankintaan ja logistiikkaan” ja iltapäivällä ”Digitalisaatio ja uudet innovaatiot muuttaa maailmaa”.

Seminaarin alussa Heimo Berger, Sailogin perustaja kertoo juhlapuheessaan miksi aikoinaan lähdettiin järjestämään terveydenhuollon alan hankinnan ja logistiikan henkilöstölle Terveydenhuollon seminaaria, mitkä olivat haasteet silloin ja kuinka ne ovat muuttuneet ajan saatossa.

Päivän avauspuheenvuorossa kansanedustaja Sari Sarkomaa kertoo SOTEn vaikutuksista hankintaan ja logistiikkaan. Katso koko ohjelma > ohjelma välilehdeltä.

Terveydenhuollon päivän yhtenä tavoitteena on kertoa osallistujille, miten logistiikkaa ja hankintatoimea voidaan kehittää osana terveydenhuoltoa sekä tutustuttaa heitä terveydenhuollon logistiikan ja hankintatoimen toimintaympäristöjen monimuotoisuuteen, mahdollisuuksiin ja haasteisiin

Tapahtuman kohderyhmää ovat terveydenhuollon logistiikan- ja hankinnan ammattilaiset julkiselta ja yksityiseltä sektorilta, kehitysjohtajat, ylihoitajat, tukipalvelujohtajat, hallinto- ja palvelupäälliköt, talousjohto sekä suurimpien tavara- ja palvelutoimittajien asiakaspalvelu- ja myyntihenkilöt.

Ilmoittaudu mukaan kuulemaan ajankohtaisia luentoja ja verkostoitumaan muiden ammattilaisen kanssa!

Tapahtuman ohjelma

Seminaarin juontaa Jyrki Ristinen, logistiikka- ja laatupäällikkö, Medifonilta ja LOGYn SCM-foorumin varapuheenjohtaja.

08.00-09.00
Ilmoittautuminen ja aamukahvi, näyttelyyn tutustumista
09.00–09.05
Tilaisuuden avaus
Jyrki Ristinen, seminaarin puheenjohtaja
09.05–09.15
10-v Juhlapuhe
Heimo Berger, Sailogin perustaja
09.15–09.45
SOTEn haasteet hankinnassa ja logistiikassa
Sari Sarkomaa, Kansanedustaja
09.45–10.20
Hankinnat uudessa maakuntarakenteessa - yhteistyötä ja valinnanvapautta
Kirsi Mononen, Johtava lakimies, Suomen Kuntaliitto
10.20-10.25
Pääyhteistyökumppanin puheenvuoro
10.25-10.50
Verkostoitumista
10.50–11.35
INTERNATIONAL KEY NOTE:
Hospital pharmacy distribution models in Sweden - lessons learned
Jens Berlips, CEO, ApoEx AB
11.35–12.45
Lounas ja näyttelyyn tutustumista
12.45-13.20
Aito toiminnanohjaus terveydenhuollossa –lisää tuottavuutta toimintaprosessien hallinnalla
Esa Sairanen, Kehitysjohtaja, KuntaPro Oy
13.20-13.55
Virtuaalipalvelu kotihoidon käyntienkorvaajana –mikä muuttuu palveluprosessissa?
Eija Kakko, Projektipäällikkö, Etähoiva- ja teknologiayksikkö Severi, Päijät-Hämeen Hyvinvointikuntayhtymä
13.55-14.25
Kahvitauko, verkostoitumista
14.25-15.00
Kuljetusautomaatti sairaalaympäristössä
Ville Ruuskanen, Logistiikkapäällikkö, Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri
15.00-15.35
Langattomuus muuttaa prosessit
Jani Vehkalahti, Vice President, Sales, Wirepas
15.35-15.45
Päivän yhteenveto ja seminaarin päätös
Jyrki Ristinen, seminaarin puheenjohtaja

Puhujat

Jyrki Ristinen
Logistiikka- ja Laatupäällikkö , Oy Medifon Ab

Jyrki Ristinen on työskennellyt vuodesta 2011 Apteekkitukkukauppa Oy Medifon Ab:n Logistiikka- ja Laatupäällikkönä vastuullaan yrityksen toimitusketjun johtaminen. Oy Medifon Ab on v. 1981 perustettu apteekkien perustarvikkeiden ja yleisten kauppatavaroiden sekä lääkkeiden tukkukauppa ja jakelija.

Ennen siirtymistä nykyiseen tehtävään Jyrki Ristinen on työskennellyt lähes 10 vuotta DHL Supply Chain:ssa Pohjoismaiden ja Baltian organisaatiossa Senior Project Managerina, jossa vastuulla oli erilaisten implementointi, laatu- ja liiketoiminta projektien johtaminen eri puolilla pohjoismaita ja Baltiaa.

Kokonaisuudessaan kokemusta Logistiikasta on yli 20 vuoden ajalta varastotöistä toimitusketjun johtamiseen.

Jyrki toimii myös Osto- ja Logistiikkayhdistyksen SCM-foorumin varapuheenjohtajana.

Heimo Berger
DI, Åbo Akademi

Heimo Berger on toiminut KYSin teknillisen johtajan virassa vuosina 1975-2009 sekä ollut osallisena sairaalan teknisen huollon, rakentamisen, logistiikan, tukipalvelujen järjestämisen ja hankintatoimen tehtävissä.
Hän on myös ollut mukana Suomen sairaalateknisen yhdistyksen perustamisessa sekä toiminnassa mm. SSTY päivien järjestelyissä ja osallistunut Kuopion seudun hankintatoimen HALO-hankkeen sekä yliopistosairaaloiden hankinta- ja logistiikkatoimintojen yhteistyön kehittämiseen.
Laatukonsulttina Heimo toimi vuoteen 2014 saakka.

Sari Sarkomaa
Kansanedustaja

Sari Sarkomaa on kokoomuksen helsinkiläinen kansanedustaja. Sarkomaa vastaa kokoomuksen eduskuntaryhmässä sosiaali- ja terveyspolitiikasta ja toimii muun muassa valtiovarainvaliokunnan ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenenä sekä Kelan valtuutettutettujen puheenjohtajana. Koulutukseltaan Sarkomaa on terveydenhuollon maisteri.

Kirsi Mononen
Johtava lakimies, varatuomari, Suomen Kuntaliitto ry

Kirsi Mononen on toiminut kuntasektorilla erilaisissa kuntayhteistyön johtotehtävissä ja ollut useiden kuntaomisteisten yhtiöiden hallituksen jäsen. Nykyisin työtehtävät liittyvät kuntayhteistyöhön, rakennejärjestelyihin, maakunta- ja soteuudistukseen sekä tulevaisuuden kuntakonsernien hallinnon ja toiminnan järjestämiseen. Maakuntakonsernin johtaminen - verkostofoorumi on juuri käynnistynyt.

Jens Berlips
CEO, ApoEx AB

Combining his programming skills with a lean startup mentality, Jens founded ApoEx with his brother John Patrick Berlips in 2010. In 2012, contract was signed with SLL (the Stockholm City Council). In 2014, ApoEx was awarded a price as the fastest growing company in Sweden. The company mission has remained the same over the years: to simplify and improve the healthcare industry. Despite his role as CEO for a company that has roughly doubled in size every year, Jens is still engaged in other startups and is known to - more than occasionally - stay up late for a bit of programming.

Esa Sairanen
Kehitysjohtaja, KuntaPro Oy

Esa Sairanen toimii KuntaPro Oy:n kehitysjohtajana ja varatoimitusjohtajana. Hän on ollut rakentamassa yhtä julkisensektorin nopeimmin kasvavimmista palvelukeskuksista, jonka toiminnan ytimessä on kokonaisvaltaisen palveluidentoiminnanohjauksen hyödyntäminen kunta- ja Sote-sektorilla. Moderni toiminnanohjaus tuo organisaatioille mahdollisuuden kehittää ja digitalisoida palveluprosessejaan alusta loppuun. Aikaisemmin hän on toiminut teollisuuden ja palveluliiketoiminnan kehitys ja –johtotehtävissä.

Eija Kakko
Projektipäällikkö, Etähoiva- ja teknologiayksikkö Severi, Päijät-Hämeen Hyvinvointikuntayhtymä

Eija Kakko, on koulutukseltaan Sairaanhoitaja AMK. Hän on harrastanut työn ohessa viimeiset kaksi vuotta terveyshallintotieteen opintoja. Kotihoitoon Lahteen Eija on tullut töihin vuonna 2004 ja tällä hetkellä hän on projektipäällikkönä Päijät-Hämeen Hyvinvointikuntayhtymässä. Työtehtäviin on viimeiset neljä vuotta kuulunut teknologian kehittäminen hoitajien ja asiakkaiden avuksi. Parhaillaan menossa olevassa projektissa kehittävät digitaalinen koti konseptia, laajentavat Etähoiva-ja teknologiayksikköä ja perustavat koordinaatiokeskusta kotiin vietäviin palveluihin.

Ville Ruuskanen
Logistiikkapäällikkö, Etelä-Pohjanmaan Sairaanhoitopiiri

Ville Ruuskanen (DI, tuotantotalous) on toiminut vuodesta 2014 Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin logistiikkapäällikkönä vastuualueenaan keskusvarastotoiminnot ja tavarakuljetukset. Projekteina ovat olleet kuljetusautomaattien käyttöönoton lisäksi tilausjärjestelmien ja tavarakuljetusten hallintajärjestelmän suunnittelu ja uusiminen.
Aikaisemmin hän on toiminut mm. luotien ja patruunoiden tuotekehittäjänä, makkaratehtaan johtajana Liettuassa, Atria Suomen tilaus-toimitusketjusta vastaavana sekä lääketehtaan johtajana.
Vapaa-aikana hänen intohimonaan on rock-bändissä soittaminen silloin, kun viiden lapsen logistiikasta huolehtimisesta jää aikaa.

Jani Vehkalahti
Vice President, Sales, Wirepas

Jani Vehkalahti vastaa myynnistä Wirepas Oy:ssä, jossa hän on rakentanut Suomalaiselle kasvuyritykselle vahvan kansainvälisen myyntiorganisaation. Aikaisemmin hän on työskennellyt tuotekehitys, liiketoiminnankehitys ja myyntitehtävissä 15 vuoden ajan useissa kansainvälisissä yrityksissä kuten Nokia, ST-Ericsson ja HARMAN.

Yritykset panostavat prosessiensa digitalisoimiseen ja Wirepasin langaton teknologia tuo huomattavia hyötyjä toimintojen tehostamiseen. Tämän vuoksi Janilla on erittäin hyvä näkyvyys erilaisiin projekteihin maailmanlaajuisesti.

Ilmoittaudu tästä
Julkinen sektori Yksityinen sektori
LOGYn jäsenet 260€+alv 335€+alv
Normaali hinta 300€+alv 375€+alv

Hintoihin lisätään alv. 24 %


Lataa tapahtuman ohjelma:


Yhteistyökumppaninamme:

Kiinnostaako tapahtuman yhteistyökumppanuus?
Ota yhteyttä:
Tanja Tulonen
puh. +358 50 371 0517
tanja.tulonen@logy.fi