Vuoden 2018 hankinta-ammattilainen on Jorma Ruikka

08.02.2018

Vuoden 2018 hankinta-ammattilaiseksi on valittu Valion hankintajohtaja Jorma Ruikka.

Vuoden 2018 hankinta-ammattilaiseksi on valittu Valion hankintajohtaja Jorma Ruikka. Suomen Osto- ja logistiikkayhdistys LOGYn myöntämä palkinto jaettiin tänään vuotuisessa logistiikka- ja hankinta-alan LOGY Conferencessa Finlandia-talolla.

”Ruikka on kunnostautunut koko alan yhteisen vuoropuhelun edistäjänä, mistä esimerkkeinä muun muassa LOGYn Hankintafoorumi sekä Nordic Source Osuuskunta, jotka molemmat ovat syntyneet vahvasti hänen ansiostaan”, perustelee LOGYn hallituksen puheenjohtaja Olli-Pekka Juhantila.

LOGYn Hankintafoorumi perustettiin vuonna 2006, jolloin Ruikan aloitteesta kutsuttiin koolle sadan suurimman yrityksen hankintajohtoa. Hankintafoorumissa aloitettu keskustelu vauhditti alan ammattilaisten yhteistyötä. Vuonna 2009 yhteistyön pohjalta perustettiin Nordic Source Osuuskunta, jonka tavoitteena on usean suomalaisen yritysten epäsuorien hankintojen tehostaminen.

”Liikkeelle laittamisen lisäksi Jorma on toiminut molempien organisaatioiden kantavana voimana; osuuskunnassa hallituksen puheenjohtajana ja hankintafoorumissa johtoryhmän jäsenenä”, Juhantila lisää.

Ruikka on ollut avainroolissa myös alan Best-in-class -hankintatoimen analyysityökalun kehittämisessä.

”Ruikan kalenterissa on ollut aina tilaa myös muiden alalla toimivien auttamiseen ja etenkin nuorten hankintaosaajien ohjaamiseen”, Juhantila sanoo.

Vuosittain jaettavan palkinnon tarkoituksena on edistää Suomen kilpailukykyä tukevaa oston, logistiikan ja logistiikkaverkkojen kehittämistä palkitsemalla alan osaajia. Vuodesta 1986 lähtien myönnetty palkinto myönnetään oston/logistiikan kehittämisestä aktiivivaiheessa olevalle henkilölle. Katso aiemmat palkitut täältä.

Lisätiedot:

Olli-Pekka Juhantila 
hallituksen puheenjohtaja 
olli-pekka.juhantila@sskky.fi 
p 044 770 4200 

Markku Henttinen
toimitusjohtaja
markku.henttinen@logy.fi
p. 0400 730 073