LOGY-barometrin toteumissa vieläkin kasvua, odotuksissa kyllä hienoisia tasaantumisen merkkejä.

Valtiovarainministeriön talouskatsauksen mukaan Suomen talouden suhdannenousu jatkuu ja vuonna 2018 Suomen BKT:n ennustetaan kasvavan 3,0 %. Yritysten odotukset ovat myönteiset, rakennusinvestointien suurkohteiden rakentaminen jatkuu yhä ja palvelualojen myyntiodotukset ovat kohentuneet. Työllisyysasteen trendi ylitti kesäkuussa vuoden 2008 suhdannehuipun lukemat ja on nyt 71,8 %. Vahvana jatkuva talouskasvu nostaa v. 2018 työllisten määrän 2,6 % edellisvuotta korkeammaksi. Työllisyyden kasvu jatkuu nopeana koko ennustejakson ajan ja työllisyysaste nousee 73 prosenttiin v. 2020

Vuonna 2019 talouskasvu hidastuu 1,7 prosenttiin. Kovin investointivaihe on ohitettu. Merkittävin yksittäinen talouskasvua hidastava tekijä on rakennusinvestointien supistuminen. Yksityisten investointien kasvu jatkuu mittavien investointihankkeiden tukemana. Yksityisen kulutuksen kasvua tukee ansiotason nousun lisäksi työllisyyden koheneminen. Metsäteollisuuden investoinnit näkyvät jo viennissä. Metsäteollisuuden suhteellisesti alhainen tuontipanosten osuus kohentaa nettoviennin kasvuvaikutusta. Tuontia kasvattaa tuotantopanosten kysynnän lisäksi myös kotimainen investointi- ja kulutuskysyntä.

Vuonna 2020 BKT kasvaa 1,6 %. Yksityisen kulutuksen kasvu hidastuu edelleen, vaikka palkkasumman kasvu jatkuu, kun ansiotason nousu kiihtyy. Inflaation nopeutuessa edelleen reaalitulojen kasvu kuitenkin hidastuu. Vuonna 2020 vienti kasvaa vientikysynnän mukaan, mutta kasvu jää maailmankaupan kasvua hitaammaksi. Ansiotason nousu kiihtyy 2,6 prosenttiin v. 2019 sopimuskorotusten ajoitustekijöiden seurauksena. Vuonna 2020 ansiotason nousua 3,0 prosenttiin kiihdyttävät edelleen hyvä talouskasvu ja julkisen sektorin lomarahojen palautumine

Lähde: Valtiovarainministeriön julkaisu 24a/2018

LOGY-barometrin Q2/2018 kyselyyn vastasi yhteensä 76 henkilöä, joista 22 % edusti logistiikkapalvelujen ostajia, 36 % logistiikkapalvelujen toimittajia ja 42 % vastaajista profiloi itsensä hankinnoista vastaavaksi.

Kiitos kaikille kyselyyn vastanneille! Onnea LOGYn SCM-päivän osallistumisen voittaneelle henkilölle!

Barometrin kattava raportti lähetetään vastanneille. Käy vastaamassa www.logybarometri.fi. Kysely on avoinna kuukauden ajan jokaisen kvartaalin jälkeen.

Tutustu yhteenvetoon täältä.