Espoon kaupunki voitti ensimmäisen Vuoden Julkisten Hankintojen Kehittäjä -palkinnon

28.03.2019

Espoon kaupungille on myönnetty 28.3.2019 Vuoden Julkisten Hankintojen Kehittäjä -palkinto historian ensimmäisessä Hankintapäivät-tapahtumassa Tampereella.

– Palkittu organisaatio on hyvä esimerkki siitä, miten merkittäviä tuloksia voidaan saada parhaimmillaan aikaan investoimalla suunnitelmallisesti hankintatoimen kehittämiseen. Palkittavan organisaation kehittämisprojekti on myös hyvä esimerkki hankintatoimen vaikuttavuuden edistämisestä niin organisaation sisällä kuin ulkopuolellakin, kertoo LOGY ry:n toimitusjohtaja Markku Henttinen.

Julkisten hankintojen kehittäjä –palkinto myönnetään yhteisölle, joka on kehittänyt ansiokkaimmin julkisiin hankintoihin liittyviä toimintojaan edellisen tai edellisten vuosien aikana.

– Hankintakeskuksen koko henkilöstö on osallistunut toiminnan kehittämiseen yhdessä toimialojen henkilöstön kanssa ja palkinto kannustaa meitä kehittämään hankintatoimintaamme jatkossakin. Aloitimme kehitysprojektin elokuussa 2016, ja sitä on viety suunnitelmallisesti eteenpäin, iloitsee hankintajohtaja Ari Erkinharju Espoon kaupungilta.

Palkinnon perusteissa kerrotaan, että Espoon kaupungissa hankintatoimi on tunnistettu strategiseksi toiminnoksi ja työkaluksi, jolloin kehittäminen nousee aivan omalle tasolleen.

– Hankintojen laatu ja vaikuttavuus on kasvanut, hankintojen suunnittelu on systemaattisempaa ja pitkäjänteisempää. Myös hankintojen toteutuksen ja vaikuttavuuden parantamisen seuranta on edistynyt merkittävästi. Tänä vuonna otamme käyttöön hankinnan toiminnanohjausjärjestelmän, määrittelemme uudelleen sopimus- ja toimittajahallinnan prosesseja ja aloitamme niiden käyttöönoton, jatkaa Erkinharju.

Kunniamaininta Hämeenlinnan kaupungille

Kilpailussa päätettiin jakaa myös kunniamaininta, jonka sai Hämeenlinnan kaupunki. Hämeenlinnan kaupungin hankintatoimea on kehitetty viime vuosina vahvasti, ja hankinnat ovat selkeästi strategisessa roolissa.

Tunnustuksen myöntävät yhteistyössä Tampereen Nuorkauppakamari ry:n Hankintapäivät-tapahtumaorganisaatio ja Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry:n julkisten hankintojen tiimi. Palkintoraadin puheenjohtajana toimi Tampereen Nuorkauppakamari ry:n puheenjohtaja Eero Kallio. Palkinto ja kunniamaininta jaettiin nyt ensimmäistä kertaa.

Kuva: Jarno Laine, Tampereen Nuorkauppakamari


Lisätietoja antaa:

Toimitusjohtaja Markku Henttinen, LOGY ry, 044 336 7083. markku.henttinen@logy.fi
Hankintajohtaja Ari Erkinharju, Espoon kaupunki, 040 7598743. ari.erkinharju@espoo.fi