Kansainvälinen logistiikan ja kuljetuksen suurtapahtuma Helsingissä

26.02.2015

Logistiikka- ja kuljetusala kokoontuu Suomen suurimmille Logistiikka-Kuljetus -messuille 11. – 13.6.2015 Messukeskukseen Helsinkiin.

Kaikki messujen osa-alueet; kuljetus, sisälogistiikka ja logistiikkapalvelujen tarjoajat, ovat messuilla mukana kattavasti. Uutena tuotekokonaisuutena on älylogistiikka. Logistiikka – Kuljetus -messuille osallistuu yli 250 yritystä. Messukeskuksen viisi hallia ja ulkoalueet ovat tapahtuman käytössä.

Kaikki merkittävimmät kuorma- ja pakettiautomerkit osallistuvat messuille mm. Volvo, DAF, MAN, Scania, Mercedes-Benz, Renault ja Iveco sekä suomalainen Sisu. Mukana ovat myös keskeisimmät suomalaiset perävaunu- ja päällirakennevalmistajat mm. Fokor, Jyki, ja Vak. Perävaunuja ja päällirakenteita esittelee 40 yritystä. Trukkien maahantuojat ovat lähteneet mukaan messuille isosti ja kaikki merkittävimmät trukkimerkit mm Konecranes, Toyota ja Kalmar ovat nähtävissä messuilla. Halliin rakennetaan myös koeajoalue trukeille.

Logistiikkapalveluja messulla esittelevät kotimaiset ja kansainväliset toimijat.

Messukeskus hyvien kulkuyhteyksien päässä

Messukeskukseen Helsinkiin pääsee kätevästi laivalla ja lentokoneella. Laivat tulevat Helsingin keskustaan, josta pääsee Messukeskukseen raitiovaunuilla 7A, 7B ja 9 tai junalla. Kaikki junat pysähtyvät Pasilan asemalla, josta on 300 metriä Messukeskukseen. Helsinki-Vantaan lentoasemalta on noin 20 minuutin matka linja-autolla tai taksilla Messukeskukseen.

Yhteistyössä alan toimijoiden kanssa

Logistiikka-Kuljetus -messut järjestetään Messukeskuksessa Helsingissä 11. – 13.6.2015 nyt 10. kertaa. Messukeskus järjestää tapahtuman Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n ja Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry:n toimeksiannosta yhteistyössä Autotuojien ja Teknologiateollisuuden Perävaunut ja päällirakenteet -toimialaryhmän kanssa.

Messut ovat avoinna: to-pe 11. -12.6.2015 klo 10-18 ja la 13.6.2015 klo 9-16.
Alan ammattilaiset voivat rekisteröityä messuille veloituksetta www.logexpo.fi

Lisätietoja:

Messukeskus, tiedottaja Teija Armanto, puh. 050 376 0804, teija.armanto@messukeskus.com
Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry, toimitusjohtaja Iiro Lehtonen, puh. 040 502 8181, iiro.lehtonen@skal.fi
Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry, toimitusjohtaja Markku Henttinen, puh. 0400 7300 73, markku.henttinen@logy.fi
Autotuojat ry, projektijohtaja Hilkka Perttilä, puh. 040 543 4031, hilkka.perttila@autotuojat.fi