LOGY vahvistaa jäsenpalveluaan

25.10.2018

LOGYn jäsenpalvelu vahvistuu vuoden 2018 aikana kahden uuden tehtävänkuvan myötä. Lisäksi yhden poistuneen tehtävän vastuualueet uudelleenorganisoidaan.

Muutosten myötä LOGYn henkilöstön kokonaislukumäärä kasvaa vuoden 2018 aikana yhdellä yhteensä yhdeksään henkilöön.
"Vahvistamme toimistomme henkilöstöresursseja ja päivitämme vastuualueita, jotta voimme entistä paremmin palvella jäseniämme muuttuvassa toimintaympäristössä", sanoo LOGYn toimitusjohtaja Markku Henttinen.

Vuoden 2018 aikana LOGYn toimistossa uudessa projektikoordinaattorin tehtävässä aloittaneen Marjo Ojakosken työsuhde on vakinaistettu 2.10.2018. Ojakosken vastuualueisiin kuuluvat muun muassa Young Professionals- ja nuorisotoiminnan koordinointi sekä alueorganisaatioiden tuki.

Loppuvuoden aikana LOGY vahvistaa lisäksi markkinointiaan ja viestintäänsä. Parhaillaan rekrytointivaiheessa oleva markkinointi- ja viestintäassistentin tehtävä tukee LOGYn strategista päämäärää alan ajankohtaisimman tiedon välittämisestä jäsenistölle monikanavaisesti.

Viimeaikaisiin henkilöstömuutoksiin lukeutuu myös 12.10.2018 asti LOGYn palvelupäällikkönä toimineen Jussi Peltolan siirtyminen uuden työnantajan palvelukseen. LOGY kiittää Peltolaa yhdistyksen ja alan eteen tekemästään työstä.

LOGYn henkilöstön vastuualueita on päivitetty siten, että Peltolan vastuualueisiin kuuluneet yritysjäsenten palvelut hankinta- ja sisälogistiikkafoorumeiden aihealueilla on siirretty koulutuspäällikkö Hannu Soinisen vastuulle. Lisäksi tapahtumapäällikkö Tanja Tulonen vastaa jatkossa koulutus- ja näyttelytapahtumista ja tapahtumapäällikkö Maria Tiilikainen LOGYn järjestämistä seminaaritapahtumista.

Kaikki LOGYn henkilöstön yhteystiedot löydät täältä.

Lisätiedot:

Markku Henttinen, toimitusjohtaja, LOGY ry
p. 0400 730 073, markku.henttinen@logy.fi