Oriola saa lähtemään jo noin 90 % lääketilauksistaan

26.09.2017

Oriola saa lähtemään jo noin 90 % lääketilauksistaan
YLE Uutiset, 26 Sep 2017, online:-
Oriola kertoo, että sen lääkkeiden toimittaminen on kohentunut viikkoon 38/2017 verrattuna. Viestintäjohtaja Tuula Lehto kertoo, että yhtiön varastoista saadaan lähtemään noin 90 % lääketilauksista. Lääketoimituksissa ei kuitenkaan ole kaikki vielä kohdillaan, eikä tilanne ole tyydyttävä, koska hoitotarvikkeiden ja lääkkeiden toimittamisessa on yhä puutteita.
Oriola aikoo olla yhteydessä kaikkiin lääketilauksia tehneisiin käydäkseen läpi, mitä heiltä vielä puuttuu. Järjestelmällinen yhteydenpito on aloitettu maanantaina 25.9.2017. Oriola ei ole saanut uutta toiminnanohjausjärjestelmäänsä vieläkään toimimaan kunnolla, eikä osaa arvioida miten pitkään järjestelmäongelmia voi ilmetä.
©M-Brain
Link to original article