Osaamispääoma käyttöön ja työllisyysaste ylös!

14.10.2020

Menestyvän liiketoiminnan edellytyksenä on hyvin hoidettu toimitusketju, hankinnat ja logistiikka. Kilpailuetua vaikeissa oloissa voidaan saavuttaa erinomaisella toimitusverkoston hallintaosaamisella.

  Pääkirjoitus
  Osto&Logistiikka 5/2020 (ilm. 15.10.)
  LOGYn toimitusjohtaja
  Markku Henttinen


MENESTYVÄN LIIKETOIMINNAN edellytyksenä on hyvin hoidettu toimitusketju, hankinnat ja logistiikka. Kilpailuetua vaikeissa oloissa voidaan saavuttaa erinomaisella toimitusverkoston hallintaosaamisella. Vaikka tekoäly kehittyy, osaaminen perustuu avainhenkilöiden vuosien varrella kokemuksen kautta syntyneeseen syvälliseen ymmärrykseen.

Talouden lähitulevaisuuden näkymät ovat synkät. Kasvavaan velanottoon perustuva taloudenhoito ei voi jatkua pitkään. Valtiovalta pohtii keinoja, millä julkinen talous palautettaisiin lähemmäksi tasapainoa. Tärkeänä tekijänä on nähty työllisyysasteen nostaminen 75 prosenttiin ja jopa 80 prosenttiin. Pohjoismaiset naapurimme ovat meitä työllisyysasteen osalta merkittävästi edellä, miksi?

POHJOISMAISESSA vertailussa erityisesti vanhempien ikäryhmien, yli 50-vuotiaiden työllisyysaste on Suomessa alhaisin. Miksi meillä Suomessa jää käyttämättä kokemuksen tuoma osaaminen ja viisaus? Ei siis ole pelkästään kyse työllistämisestä, vaan siitä että kansantaloudessamme jää käyttämättä valtava osaamispotentiaali!

Yhtenä työllisyysasteen nostokeinona on tuotu esille ns. eläkeputken katkaisu. Ajatuksena on luonnollisesti se, että ihmiset pakotettaisiin aktiivisesti hakemaan töitä. Tavoitteena on varmastikin myös poistaa yrityksiltä eräänlainen negatiivinen kannuste: Yrityksille on ollut irtisanomistilanteissa armeliaampaa ja jopa hyödyllisempää irtisanoa eläkeputkeen pääseviä työntekijöitä nuorten ja usein perheellisten sijaan.

ELÄKEPUTKEN POISTO ei ratkaise työllisyysasteen nostamista, jos yrityksillä ei ole kiinnostusta palkata kokenutta ja osaavaa, iältään vanhempaa väkeä. On päästävä juurisyihin kiinni eli miksi yli 50-vuotiaiden on vaikea työllistyä?

Suurempien yritysten johto ja hr-ammattilaiset ovat tietoisia siitä, että iän myötä työkyvyttömyysriski kasvaa ja että työkyvyttömyyseläkkeen kustannukset kohdistuvat viimeiselle työnantajalle. Näin vaikka pohja työkyvyttömyydelle on syntynyt aiempien työsuhteiden aikana. Ja nämä kustannusvaikutukset voivat olla todella merkittäviä.

On hämmästyttävää, että ongelman ratkaisemiseksi ei ole vielä löydetty keinoja. Budjettiriihen yhteydessä hallitus siirsi eläkeikää lähestyvien työllisyysasteen noston vielä työmarkkinaosapuolien pohdittavaksi. Aikaa ratkaisun löytämiseen annettiin marraskuun loppuun saakka.

LOGY ON HANKINNAN JA LOGISTIIKAN innovatiivisten ja aktiivisten osaajien yhdistäjä. Vahvistamme alan osaamista, arvostusta ja yhteiskunnallista merkitystä sekä vauhditamme organisaatioiden kilpailukykyä. LOGYn verkosto tarjoaa hyödyllisiä palveluita kaikille alan ammattilaisille opiskelijoista senioreihin – ikään ja sukupuoleen katsomatta!


Kirjoitus on julkaistu Osto&Logistiikka 5/2020 -lehdessä 15.10.2020.
Osto&Logistiikka-lehti ilmestyy kuusi kertaa vuodessa, ja kuuluu LOGYn jäsenetuihin.

Seuraa myös ostologistiikka.fi-uutissivustoa - tilaa perjantaisin ilmestyvä viikkokirjeemme sähköpostiisi!