Anteeksi, olisiko sinulla hetki aikaa?

Kirjoitettu: 10.12.2020

Maailma ympärillämme muuttuu, niin teknologisen kehityksen kuin mustien joutsentenkin kautta. Organisaatiot tahtovat toimia yhä tehokkaammin ja puristavat ja vääntelevät henkilöstöä uusiin asentoihin. Totuttelemme sähköisiin menetelmiin, automaatioon ja sovellamme leaniä jo toimistotyössäkin.

Samalla unohdamme helposti sen, mikä on muun muassa auttanut Suomen koululaisia pärjäämään kansainvälisissä vertailuissa. Opettajien laadukkaan koulutuksen ja tasalaatuisten koulujemme rinnalla järjestelmämme myös tarjoaa lapsille aikaa olla jouten. Olisiko tuossa rennossa joutenolossa, joka tutkitusti kypsyttää ajattelua ja lisää hyvinvointia, jotakin, jota voisimme hyödyntää enemmän myös työelämässä?

Työntekijät eivät useinkaan enää keskustele asioista keskenään kokousten ulkopuolella. Tehokkuussyistä emme ota aikaa kahvitunneille, tai sähköisille vertaiskeskusteluille. Tuijotamme ruutujamme aamusta iltaan. Suoritamme ennen meille hyvinvointia tuottaneet asiat pienessä kaistaleessa aikaa, joka jää jäljelle työpäivän ja usein aivokapasiteettiamme kuormittavan ruutuajan jälkeen. Elämäntaidon valmentajat ovat jo pitkään kysyneet, näkyvätkö arvomme oikeasti kalentereissamme.

Voisiko meillä olla tehokkuuden rinnalla myös inhimillisiä tavoitteita?


Futuristi Perttu Pölönen pohti Helsingin kirjamessuilla muun muassa sitä, voisiko meillä olla tehokkuuden rinnalla myös inhimillisiä tavoitteita. Voisiko esimerkiksi hyvä elämä olla sellainen? Pölönen ehdottaa kyvyiksi, joita meidän kaikkien kannattaisi kehittää, mielikuvituksen, empatian ja luovuuden.

Eeva Kolu taas antaa kirjassaan vertaiskokemuksen kautta vinkkejä loppuun palamisen estämiselle. Miten olisi esimerkiksi kännykkävapaa aamu ennen työpäivän alkamista (perinteiset herätyskellot on keksitty!) ja joka päivä edes jonkinmoinen lounastauko, ilman koneita? Rauhallista hengittämistäkin suositellaan kuulemma lämpimästi.

Covid-19-pandemia on tuottanut maailmaan valtavasti kärsimystä. Se on aiheuttanut henkilökohtaisia tragedioita ja kurittanut kohtuuttomasti monia yrittäjiä. Silti virus saattaa aiheuttaa jotakin hyvääkin. Ehkä voimme sen turvin miettiä hetken elämäämme. Millaisia taitoja ja arvoja todella tahdomme itsellämme ja alaisillamme olevan? Aikataulutammeko kalenteriimme myös rauhallisia keskusteluita ja pohdintoja, aikaa luovuudelle? Ja voisiko tämä jopa parantaa tehokkuutta pitkällä aikavälillä?


Hanna van der Steenin kolumni on julkaistu alunperin Osto&Logistiikka-lehdessä 6/2020 (ilm. 3.12.2020). Hanna toimii LOGYn palvelupäällikkönä (senior)  ja seuraa kiinnostuneena hankintatoimen ja logistiikan alaa ja näiden muutoksia. Hän on työskennellyt aiemmalla urallaan yli 20 vuotta erilaisissa alan kehitystehtävissä. Koulutukseltaan hän on KTM ja on juuri muuttanut takaisin Suomeen Alankomaista.


Osto&Logistiikka-lehti ilmestyy kuusi kertaa vuodessa ja se kuuluu LOGYn jäsenetuihin.
Voit tilata ostologistiikka.fi-uutissivuston joka perjantai ilmestyvän viikkokirjeen sähköpostiisi täältä.