Logistiikan osaamisen kysynnän ja tarjonnan kartoitus Suomessa

Kirjoitettu: 26.1.2021

Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry on ollut yhtenä tukijana Ville Laitisen Pro gradu -tutkielmassa. Muita tukijoita olivat Logistiikan tutkimuksen edistämissäätiö (LTES) ja Reijo Rautauoman säätiö.

Ville Laitinen on valmistunut Turun kauppakorkeakoulusta vuonna 2019, pääaineenaan toimitusketjujen johtaminen. Pro gradu -tutkielmassa hän kartoitti logistiikan osaamisen kysyntää ja tarjontaa Suomessa.

Ville on toiminut reilun vuoden ajan applikaatiokonsulttina Capgemini Finlandilla, jossa hänen erityisosaamisalueena on ollut SAP Order-to-Cash. Tätä ennen hän keräsi kansainvälistä työkokemusta työskennellessään Adidaksen pääkonttorissa Saksassa, osastona Omnichannel & Business Solutions.

1.2.2021 lähtien Ville toimii Deloittella liikkeenjohdon konsulttina. Linkedin


Logistiikan osaamisen kysynnän ja tarjonnan kartoitus Suomessa

Useat aiemmat tutkimukset maailmalta ja Suomesta osoittavat logistiikka-alalla vallitsevan osaamispulan. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa logistiikan osaamisen kysyntä ja tarjonta Suomessa sekä selvittää, miten tarjolla oleva logistiikan koulutus vastaa elinkeinoelämän tarpeita sisällön, laadun ja määrän osalta. Tutkimuksessa logistiikka on määritelty hyödykkeiden kuljettamiseksi, varastoinniksi, käsittelyksi sekä näihin liittyväksi tieto- ja viestintäteknologiaksi.

Tutkimus on toteutettu käyttäen hyväksi Maailmanpankin logistiikkaosaamisen kartoittamiseen luotua viitekehystä. Tarkasteltavat logistiikan koulutuksen tarjoajat on jaettu ammattikouluihin ja -instituutteihin, ammattikorkeakouluihin, yliopistoihin sekä muihin logistiikan koulutusta tarjoaviin tahoihin. Tutkimuksen empiirinen data on kerätty Qualtrics -pohjaisella kyselyllä, johon vastasi 95 elinkeinoelämän edustajaa.

Digitalisaatio ja automaatio ovat muuttaneet logistiikassa tarvittavaa osaamista ja niiden voidaan arvioida jatkossakin muokkaavan logistiikkaosaamisen kysyntää.

Lataa tutkielma pdf:nä