CTS Finland Oy hakee valtiolta 10 miljoonaa euroa korvauksia

21.12.2016

CTS Finland Oy hakee valtiolta 10 miljoonaa euroa korvauksia
Kymen Sanomat, 21 Dec 2016, 4:-
CTS Finland Oy hakee valtiolta korvauksia. Haettava summa on korkoineen yhteensä yli 10 miljoonaa euroa. Yhtiö laskee, että siltä on jäänyt saamatta liikevoittoa yli 7 miljoonaa euroa.
CTS Finland on osin venäläisomistuksessa. Yhtiö on toiminut Kotkan ja Haminan satamissa. Maajohtaja Jorma Koson mukaan valtio päätti vuonna 2009 rekkojen ylipainomaksuista vastoin valtiosopimuksia ja Suomen lakia.
Koso kertoo, että CTS Finland hoiti ennen ylipainomaksupäätöksiä 50-60 % Kotkan ja Haminan satamien konttikuljetuksista. Sillä oli yli 300 konttirekkaa ajossa. Päätösten astuttua voimaan rekat seisoivat tyhjinä viikkojen ajan.
Korvausasiaa käsiteltiin kaikissa oikeusasteissa vuodesta 2009 lähtien. CTS Finland laittoi korvausasian uudelleen vireille vuonna 2011 sen jälkeen, kun oikeuskansleri oli antanut asiaa koskevan päätöksen.
©M-Brain