Ensimmäinen konttijuna Kouvolasta Kiinaan lähtee 10.11.2017

09.11.2017

Ensimmäinen konttijuna Kouvolasta Kiinaan lähtee 10.11.2017
Helsingin Sanomat, 09 Nov 2017, online:-
Kouvolasta lähtee ensimmäinen konttijuna kohti Kiinan Xi'ania perjantaina 10.11.2017. Ensimmäisessä junassa on lastina 41 suurta konttia, jotka sisältävät esimerkiksi konetavaraa, sahatavaraa ja työvaatteita. Reittiä alkaa vuoden 2017 aikana kulkea yhteensä viisi tavarajunaa, ja vuonna 2018 liikennöinti on viikoittaista. Unytraden operatiivisen johtajan Jari Grönlundin mukaan Suomesta on aiemmin mennyt Kiinaan sellua Siperian rataa pitkin, mutta uusi junayhteys kulkee nopeampaa reittiä Kazakstanin kautta. Unytrade edustaa Kazakstanin rautateitä Pohjoismaissa. Grönlund kertoo Kiinan maksavan puolet kuljetusten hinnasta ainakin vuoteen 2020 asti, koska maa haluaa edistää Kiinan ja Euroopan välisen junaliikenteen kehitystä. Grönlundin mukaan Kouvola valikoitui junan toiseksi päätepysäkiksi, koska kaupungissa on hyvä junien lastausalue, se on lähellä rajaa, ja Kouvola otti itse kazakstanilaisiin yhteyttä. Hän uskoo, että reitti voi kilpailla muiden junareittien kanssa, ja että suuri osa tuontiliikenteestä jatkaa tulevaisuudessa Kouvolasta muihin Pohjoismaihin ja Keski-Eurooppaan.
©M-Brain
Link to original article