Ensimmäinen tavarajuna lähti Kouvolasta Kiinaan

10.11.2017

Ensimmäinen tavarajuna lähti Kouvolasta Kiinaan
YLE Uutiset, 10 Nov 2017, online:-
Ensimmäinen konttijuna Kouvolasta Kiinan Xi'aniin lähti perjantaina 10.11.2017. Tarkoituksena on kannustaa kotimaisia ja pohjoismaisia yrityksiä käyttämään noin kymmenen päivää kestävää reittiä. Kouvola on valmistellut nyt avattavaa reittiä jo muutaman vuoden. Vieraileva professori Olli-Pekka Hilmola Tallinnan teknillisestä yliopistosta toteaa, että säännöllinen junayhteys Kouvolasta Kiinaan tulee olemaan tärkeä Suomen kansantaloudelle.
Myös kotimaiset elintarvikeyritykset ovat kiinnostuneita kymmenen päivän junayhteydestä. Atria sai sianlihan vientiluvan Kiinaan vuonna 2016. Toukokuussa 2017 yhtiö aloitti lihan viennin merikonteissa. Toimitusjohtaja Juha Gröhnin mukaan yhtiö seuraa, miten junayhteys alkaa toimia ja mitkä sen kustannukset ovat. Jos asiakkaat ovat kiinnostuneita tällaisesta nopeasta toimituksesta, niin yritys on valmis tekemään päätöksiä.
©M-Brain
Link to original article