Lappi haluaa myös omien satamiensa kehittämistä

06.05.2017

Lappi haluaa myös omien satamiensa kehittämistä
Kaleva, 06 May 2017, online:-
Hallitus on myöntänyt rahoitusta Oulun sataman väylän syventämiseen. Kemin sataman toimitusjohtaja Jaakko Rantsi toteaa, että Pohjois-Pohjanmaan liitto ja Oulun satama tekivät pitkään ja hienosti töitä väylän eteen. Lapissa oli käsitys, että Oulun väylästä päätettäisiin vuonna 2018. Lapissa oli myös ajateltu, että väylähankkeita tarkasteltaisiin kokonaisuutena yhdessä kumipyörä- ja rautatieliikenteen kanssa.
Oulun sataman toimitusjohtaja Marko Mykkänen toteaa, että Oulun väylähankkeen taustalla on suurivolyymisten asiakkaiden tarve syvemmälle väylälle.
Lapin maakuntajohtaja Mika Riipi pitää nyt tärkeänä, että myös Lapin satamien väyliä kehitetään. Kemin ja Tornion satamat ovat vähintään yhtä tärkeitä kehittämiskohteita.
Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntajohtajat vakuuttavat, että Pohjois-Suomen liikenne- ja logistiikkastrategiaa valmistellaan yhteisesti. Siinä suunnitellaan sekä Kokkolan, Oulun että Kemin satamien kehittämistä.
©M-Brain