LOGY jakaa Vuoden 2016 Pää- ja Alihankkija -palkinnot

27.09.2016

Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry:n Vuoden 2016 Päähankkija -palkinnon saajaksi on valittu Isku-Yhtymä Oy ja Vuoden 2016 Alihankkija -palkinnon saajaksi Tampereen Tiivisteteollisuus Oy. Palkinnot jaettiin 27.9 Alihankinta-messujen avajaisten yhteydessä ja palkinnot luovutti LOGYn hallituksen puheenjohtaja Olli-Pekka Juhantila sekä Alihankinnan palkintovaliokunnan puheenjohtaja Kari Sorjonen.

Isku-Yhtymä Oy on jo kolmannen polven perheyritys, joka on keskittänyt tuotannon kokonaan Suomeen mahdollistaen nopeat toimitusajat asiakkaille. Yritys uskookin vahvasti kotimaahan valmistuspaikkana investoiden yhteensä 20 miljoonaa euroa tuotantoon. Isku-Yhtymä tekee itse tuotteiden puuosat, niiden pintakäsittelyn sekä kokoonpanon ja on myös vetänyt alihankinnan lähes kokonaan ulkomailta Suomeen. Hankinnat on kokonaisuudessaan keskitetty harvemmille yrityksille ja yhteistyötä alihankkijoiden kanssa vaalitaan ja kehitetään. Palkinnon vastaanottivat Isku-Yhtymästä Arto Tiitinen (toimitusjohtaja) ja Juha-Matti Lähteenmaa (johtaja, hankinta ja kumppanuudet).

Tampereen Tiivisteteollisuus Oy on vuonna 1943 perustettu perheyhtiö, joka on pystynyt määrätietoisella kehityksellä ja investoinneilla, niin tuotantoon kuin ihmisiin, kasvamaan ja tekemään erittäin positiivista tulosta myös haasteellisina aikoina. Yritys on erikoistunut tasotiivisteiden ja sovitelevyjen valmistukseen laajasti eri teollisuuden sektoreille. Yritys on panostanut ennakkoluulottomasti vientiin ja saavuttanut merkittäviä päänavauksia uusillakin markkinoilla – viennin osuus liikevaihdosta onkin lähes 50%. Yrityksen vahvasta menestyksestä kertoo myös 90% omavaraisuusaste. Palkinnon vastaanottivat Tampereen Tiivisteteollisuudesta Matti Arpiainen (toimitusjohtaja) ja Aleksi Arpiainen (johtaja).

LOGY onnittelee voittajia!