Metsä Groupin hanke Äänekoskella vaikuttaa koko maan puuvirtoihin

07.10.2016

Metsä Groupin hanke Äänekoskella vaikuttaa koko maan puuvirtoihin
Kauppalehti, 07 Oct 2016, 6-7:-
Metsä Fibren vuoden päästä käynnistyvä Äänekosken biotuotetehdas myllää koko maan puunhankinnan ja lisää kuitupuun kysyntää vauhtiin päästyään neljä miljoonaa kuutiota vuodessa. Sellutehdas vaikuttaa jo vuodesta 2016 alkaen sekä puukauppaan, korjuuseen että kuljetuksiin. Metsä Groupin metsäjohtaja Juha Mäntylä toteaa, että merkittävä osa ostojen lisääntymisestä toteutuu yhtiön suunnitelmien mukaan vuonna 2016.
Pystyvarannon kasvattaminen Äänekosken tulevaa tehdasta varten on jo alkanut. Korjuu alkaa keväällä 2017. Mäntylä mainitsee, että jo monta vuotta on panostettu uuteen teknologiaan ja etsitty parempia teknisiä ratkaisuja korjuuseen. Hakkuisiin tarvitaan lisää 50 hakkuu- ja ajokoneen ketjua sekä 200-300 uutta kuljettajaa.
Kun Äänekosken tehdas on saatu valmiiksi ja käy täysillä, Suomen kuitupuuvarat ovat Metsä Groupin arvion mukaan taloudellisesti täyskäytössä.
©M-Brain