Onnibus aloittaa rahdin kuljettamisen, katsoo Matkahuollon syrjivän

28.10.2016

Onnibus aloittaa rahdin kuljettamisen, katsoo Matkahuollon syrjivän
Talouselämä, 28 Oct 2016, 8-9:-
Kilpailu- ja kuluttajavirasto esitti tammikuussa 2016 yhteensä 38 miljoonan euron seuraamusmaksua seitsemälle linja-autoyhtiölle, Linja-autoliitolle sekä Matkahuollolle, sillä se oli löytänyt todisteita bussikartellista. Markkinaoikeus velvoitti Matkahuollon noudattamaan KKV:n päätöstä ja lopettamaan syrjinnän heti. Matkahuolto on valittanut asiasta korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Toimitusjohtaja Jarmo Oksaharjun mukaan Matkahuollon menettely ei ole ollut syrjivää.
Onnibusin toimitusjohtajan Lauri Helken mielestä syrjintä ei ole loppunut pakettipalveluissa, vaikka keinot ovat muuttuneet vähemmän härskeiksi. Matkahuolto ei ole suostunut kertomaan Onnibusille tietoja rahdin määrästä reiteillä. Onnibus aloittaa kuitenkin rahdin kuljetuksen muutamalla reitillä marraskuussa 2016. Helke haluaa tietää, millä perusteilla Matkahuolto jakaa rahteja. Oksaharju toteaa keskittämisen tuovan tehokkuutta.
Markkinaoikeuden päätös koko bussikartellista tullee kesään 2017 mennessä.
©M-Brain