Pohjoisimpien satamien yhdistämistä on pohdittu

17.01.2017

Pohjoisimpien satamien yhdistämistä on pohdittu
Kaleva, 17 Jan 2017, 14:-
Kilpailu kuljetuksista on tuonut esiin ajatuksen Suomen pohjoisimpien satamien yhdistämisestä. Kemin Sataman hallitus valtuutti syksyllä 2016 toimitusjohtaja Jaakko Rantsin neuvottelemaan Tornion ja Kemin satamien yhdistämisestä. Rantsi kertoo kartoittaneensa tilannetta, mutta yhdistämisneuvotteluja ei ole käynnissä.
Outokummun mukaan satamien yhdistämishanke ei ole ajankohtainen yhtiön näkökulmasta. Outokumpu on vuokrannut Tornion Röyttän sataman pitkäaikaisella vuokrasopimuksella.
Kemin kaupunginjohtaja Tero Nissinen kertoo, että kemiläisten virittelemässä ajatuksessa on kyse enemmän edunvalvonnasta kuin varsinaisesta fuusiosta.
Satamat kilpailevat varsinaisten kuljetusten ohella väyläinvestoinneista. Tornion ja Kemin pahin kilpailija on Oulu. Sekä Ouluun että Kemiin tulee kymmenen metrin väylä, jonka kaupungit haluavat syventää 12 metriin. Tämä mahdollistaisi suurempien laivojen käytön, mikä olisi vipu esimerkiksi kisassa Lapin kaivosten malmikuljetuksista.
©M-Brain