Rauman Sataman suurinvestoinnit etenevät hyvin

14.06.2017

Rauman Sataman suurinvestoinnit etenevät hyvin
Satakunnan Kansa, 14 Jun 2017, 14-15:-
Eteläisen laivaväylän syventäminen ja Rauman Satama Oy:n konttiterminaalin laajennus etenevät hyvin Raumalla. Kyseessä ovat valtion ja kaupungin satamayhtiön yhteensä noin 65 miljoonan euron investoinnit, jotka alkoivat keväällä 2016. Työt valmistuvat vuoden 2017 loppuun mennessä.
Investoinnit tuovat väylälle myös uutta älyteknologiaa, sillä väylä on yksi Liikenneviraston älyväyläprojektin pilottikohteista. Uutta älyväyläteknologiaa edustavat mm. etäohjattavat merkkivalot ja virtausmittauslaitteet.
Rauman Sataman toimitusjohtaja Hannu Asumalahti kertoo, että laajennus ja väyläsyvennys ovat erittäin tärkeä parannus sataman kilpailukyvylle etenkin konttiliikenteessä. Rauma haluaa säilyttää ja kasvattaakin noin 70 %:n markkinaosuuttaan Pohjanlahden konttiliikenteessä.
©M-Brain