SKAL kannattaa tiemaksuja, haluaa kompensaatioksi polttoaineveronalennuksen

09.06.2017

SKAL kannattaa tiemaksuja, haluaa kompensaatioksi polttoaineveronalennuksen
Kouvolan Sanomat, 09 Jun 2017, 11:-
Suomen kuljetus- ja logistiikka-alan edunvalvontajärjestö SKAL kannattaa suunnitelmia raskaan liikenteen tienkäyttömaksusta ja toivoo hallituksen ottavan maksut käyttöön vuoden 2018 alusta. SKAL:in mukaan tiemaksut tulisi kompensoida kotimaiselle kuljetusalalle ammattidieseliä koskevalla polttoaineveron alennuksella, joka parantaisi kannattavuutta ja kilpailukykyä.
SKAL:n toimitusjohtaja Iiro Lehtonen pitää EU:n esittämän kilometripohjaisen maksumallin sijaan aikaan perustuvaa maksua paremmin Suomeen sopivana. Lehtosen mukaan päiväkohtainen maksu ei houkuttelisi ulkomaisia kuljettajia huonommille teille. Lehtonen kertoo pitävänsä maksutonta tilannetta epäoikeudenmukaisena, koska tiestöä pidetään silloin hänen mukaansa yllä venäläisten tarpeisiin.
Lehtonen on huolissaan EU-komission esittämistä kabotaasirajoitusten väljennyksistä ja peräänkuuluttaa työehtojen harmonisointia EU-tasolla ennen liikenteen vapauttamista. Komission mallin pelätään myös lisäävän päästöjä ja tyhjänä ajamista, vaikka sen tavoitteet ovat päinvastaiset.
©M-Brain