Verkkokauppa kehittyy Suomessa hitaasti mutta varmasti

02.06.2017

Verkkokauppa kehittyy Suomessa hitaasti mutta varmasti
Pakkaus, 02 Jun 2017, 12-15:-
Nielsen Suomi Oy:n mukaan ruoan verkkokaupan myynti Suomessa oli vuonna 2016 noin 52 milj. euroa, eli 0,6 % päivittäistavarakaupasta. S-ryhmässä ja Keskossa verkkokaupan osuus on kasvanut useilla kymmenillä prosenteilla, mutta lähtötaso on ollut alhainen. Verkkokaupan hitaaseen kasvuun ovat vaikuttaneet hyvän myymäläverkoston ja vähäisen tarjonnan lisäksi myös mm. asiakkaiden asenteet. S-ryhmän verkkokaupan kehitysjohtajan Jarkko Vippolan mukaan pelot huonolaatuisista tuotteista tai kylmäketjun katkeamisesta ovat kuitenkin turhia. Vippolan mukaan verkkokauppa vähentää heräteostoksia ja pystyy näin palvelemaan asiakasta ekologisemmin. Keskon päivittäistavarakaupan myyntijohtajan Mika Kakon mukaan verkkokauppa avaa myös mahdollisuuden tarjota uusia tuotteita esimerkiksi mobiilisovellusta hyödyntämällä.
Verkkokauppaostokset pakataan useimmiten muovipusseihin, mutta näille etsitään vaihtoehtoja. Vippolan mukaan S-ryhmä on kokeillut paperipusseja, mutta niiden huonoiksi puoliksi on todettu esimerkiksi kestävyys ja huono vaihtuvien kosteusolosuhteiden sietokyky. Keskolla taas on käytetty esimerkiksi lainalaatikoita ja pahvisia keräyslaatikoita. Kakko uskoo, että erityisesti verkkokaupalle optimoituja pakkauksia ei ole tulossa lähiaikoina, sillä asiakas haluaa saada verkkokaupasta samat tuotteet kuin myymälästä, ja pakkausten ulkonäöllä on asiakkaalle merkitystä. Tulevaisuudelta Vippola ja Kakko odottavat mm. kerrostalojen yhteisten kylmäsäilytystilojen yleistymiseen ja kaupassa tapahtuvan keräilyn tehostamiseen.
©M-Brain
Link to original article