Etusivu » Meistä » LOGY Hallitus

LOGY Hallitus

LOGYn hallitus ohjaa ja kehittää yhdistyksen toimintaa ja taloutta.

Näin hallitus muodostuu

  • Puheenjohtaja ja 10–15 jäsentä, joista 2-5 on vuosittain erovuoroisia.
  • Puheenjohtaja valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Toimikausia voi olla enintään kaksi peräkkäin.
  • Jäsenten toimikausi on kolme vuotta.
  • Yhdistyksen syyskokous valitsee vuosittain uudet jäsenet erovuoroisten tilalle.

Hallituksen tehtävät ovat

  • osallistua strategiatyöskentelyyn sekä määritellä toiminnan painopisteet ja tavoitteet
  • ohjata ja kehittää yhdistyksen toimintaa ja taloutta sääntöjen ja yhdistyksen kokousten päätösten mukaisesti  
  • valmistella ja tehdä aloitteita kansantaloudellisesti merkittävistä asioista. 

LOGYn hallituksen jäseneltä odotetaan

  • osallistumista LOGYn toimintaan
  • halua vaikuttaa LOGYn menestykseen
  • halua osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun
  • halua vaikuttaa LOGYn jäsenille tärkeisiin asioihin
  • kykyä tuoda näkemyksiä strategiatyöskentelyyn ja strategian navigointiin.

Kiinnostaako hallitustyöskentely LOGYssä?

Uusia jäseniä erovuoroisten tilalle haetaan vuosittain syyskuussa käynnistyvällä haulla. Jäsenet uuteen hallitukseen hyväksyy yhdistyksen syyskokous. Hallituspaikkahaun avautumisesta kerrotaan jäsenkirjeessä ja verkkosivuilla.

Näin haet hallituspaikkaa
  • perustele motivaatiosi
  • kerro pääosaamisalueesi, aiempi kokemus hallitustyöskentelystä ja mahdolliset luottamustehtävät LOGYssä
  • lisää ansioluettelo, sis. linkki LinkedIn-profiiliisi
  • lisää yhteystietosi (puhelin ja sähköposti)
  • lähetä hakemuksesi sähköpostilla yhdistyksen puheenjohtajalle ja toiminnanjohtajalle otsikolla LOGY hallitushaku.

    Huomioithan, että lähettämällä viestin annat luvan jakaa tietosi nykyisille hallituksen jäsenille.

Lisätietoja hallituspaikkahausta

Jyri Vilko

Yliopettaja | Turun Ammattikorkeakoulu

Katri Salovuori

Toiminnanjohtaja

Tutustu LOGYn hallituksen jäseniin!

Hallituksen puheenjohtaja

Jyri Vilko

Yliopettaja | Turun Ammattikorkeakoulu

Jyri Vilko toimii LOGYn hallituksen puheenjohtajana sekä yliopettajana Turun ammattikorkeakoulussa. Hänellä on pitkä kokemus logistiikan, toimitusketjujen ja hankinnan tutkimuksesta, opetuksesta, kehittämisestä sekä yritysyhteistyöstä.

Vilkon erityisosaamista ovat toimitusketjujen johtaminen, riskienhallinta ja resilienssi, verkostot sekä logistiikan digitalisaatio ja uudet teknologiat. Hän on työskennellyt laajasti tutkimus- ja kehityshankkeissa sekä yritysten ja muiden organisaatioiden kanssa toimitusketjujen kilpailukyvyn, kestävyyden ja toimintavarmuuden kehittämiseksi.

LOGYssa Vilko painottaa erityisesti jäsenverkoston vahvistamista, alueellisen toiminnan kehittämistä, tutkimuksen ja käytännön vuoropuhelua sekä kansainvälisten verkostojen hyödyntämistä suomalaisen logistiikka- ja hankintaosaamisen hyväksi.

Hän toimii myös European Logistics Associationin (ELA) sekä International Federation of Purchasing and Supply Managementin (IFPSM) hallituksissa.

Vilko on myös toimitusketjujen riskienhallinnan (Supply Chain Risk Management) sekä kestävien toimitusketjujen ja logistiikan (Sustainable Supply Chain and Logistics Management) dosentti. Hänen tutkimus- ja asiantuntijatyönsä on keskittynyt erityisesti toimitusketjujen riskeihin, resilienssiin, kestävyyteen sekä toimitusketjujen ja logistiikan kehittämiseen.

Hallituksen varapuheenjohtajat

Susanna Närvänen

Kategoriajohtaja | Hansel Oy

Susanna toimii Hansel Oy:ssä kategoriajohtajana vastuualueenaan yhteishankinnat ja hankintojen kehittämisen palvelut. Susanna on pitkän linjan julkisten hankintojen asiantuntija yli 20 vuoden kokemuksella. Hänellä on myös pitkä kokemus yhdistystoiminnasta. Hän on toiminut Suomen liikematkayhdistys FBTA:n hallituksen jäsenenä ja puheenjohtajana. LOGYssä hän on aikaisemmin toiminut julkisten hankintojen tiimin vetäjänä ja jäsenenä sekä hankintafoorumin johtoryhmän jäsenenä.

Ville Tiainen

Indirect Sourcing Lead | Ponsse Oyj

Ville vastaa Ponsse Oyj:n epäsuorista hankinnoista. Villellä on vahva kokemus logistiikasta ruohonjuuritasolta lähtien, kun lukioiässä aloitettu varastotyö on kantanut alan innostusta tähän asti.

LOGYn toiminnassa Ville on ollut aktiivi vuodesta 2017 lähtien, toimien vuosien varrella Savo-Karjalan alueen johtoryhmän sihteerinä, Varsinais-Suomen alueen johtoryhmän jäsenenä, Sisälogistiikkafoorumissa sekä Young Professionalsin puheenjohtajana.

Hallituksen jäsenet

Vesa Alatalo

Lehtori | LAB-ammattikorkeakoulu

Vesa toimii logistiikan lehtorina LAB-ammattikorkeakoulussa. Vesalla on laaja kokemus kansainvälisten teollisuusyritysten johtotehtävistä. Hän on erikoistunut logistiikkaan, toimitusketjujen kehittämiseen, liiketoiminnan johtamiseen ja myyntiin. Lisäksi hänellä on yli 15 vuoden kokemus hallitustyöskentelystä niin suomalaisissa kuin ulkomaisissa yrityksissä.

Logistiikan lehtorina hän jakaa asiantuntemustaan ja kokemustaan tulevien logistiikan ja liiketoiminnan ammattilaisten hyödyksi. Työssään hän toimii myös asiantuntijana erilaisissa kehityshankkeissa sekä tukee yrityksiä ja yhteisöjä niiden moninaisissa kehitystarpeissa.

Tuulia Kuusinen

Head of Sales Development | SOK

Tuulia on KTM Turun kauppakorkeakoulusta pääaineenaan toimitusketjun johtaminen ja erikoistuen strategiseen hankintaan sekä merilogistiikan vastuullisuusteemoihin. Tällä hetkellä Tuulia edistää töiden ohella väitöskirjaa ennakoivan analytiikan hyödyntämisestä toimitusketjun disruptioissa.

Tuulia on kokenut LOGYläinen: hän on toiminut Young Professionalsin puheenjohtajana, opiskelijayhteyshenkilönä Varsinais-Suomen alueen johtoryhmässä, Hankintafoorumin johtoryhmän jäsenenä, Etelän alueen johtoryhmän jäsenenä ja puheenjohtajana, kansallisen puheenjohtajaverkoston puheenjohtajana sekä istuu nyt toista kauttaan LOGYn hallituksessa. Järjestötaustaa Tuulialla on myös Nuorkauppakamaritoiminnasta sekä useista opiskeluaikojen yhdistyksistä ja hallinnollisista elimistä.

Jarmo Palukka

COO | Suomen Lamina Oy 

Jarmo on hallinnon, myynnin, logistiikan ja markkinoinnin ammattilainen 35 vuoden kokemuksella. Hänellä on toimialaosaamista ICT-, logistiikka- ja terveydenhuollon puolelta. Jarmon työelämätavoitteet ovat ammattitaidon kasvattaminen ja yhä vaativampien työtehtävien hoito. Hän on myös kiinnostunut uusista haasteista, joissa voi kehittää itseään ja hyödyntää laajaa suhdeverkkoa, jonka hän on vuosien varrella hankkinut.

LOGYssä Jarmo toimii myös Pirkanmaan alueen puheenjohtajana. Lisäksi hän on toiminut aiemmin Pirkanmaan alueen varapuheenjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä.

Jyrki Ristinen

Johtaja, Head of SCM & IT | Oy Medifon Ab

Jyrkillä on apteekkitukkukaupan toimitusketjun ja tietohallinnon kokonaisvastuu. Nykyisessä toimessaan Jyrki on ollut 14 vuotta ja sitä ennen mm. DHL Supply Chain Nordics -organisaatiossa, Tellabs Oy:ssä sekä Inex Partnersilla. Kokemusta logistiikan alalta on kertynyt hänelle pian 30 vuotta.

Jyrki on toiminut useamman vuoden ajan LOGYn SCM-foorumin varapuheenjohtajana, ja lisäksi hän on Erä-Jortikat ry -metsästysseuran puheenjohtaja.

Juha Ruotsalainen

Customer and LogSol Director | Logisnext Finland Oy

Juha on logistiikka-alan ammattilainen, jolla on laaja-alainen kokemus toimitusketjun hallinnasta ja sisälogistiikasta. Nykyisessä roolissaan Juha on mukana kehittämässä toimintamallia, joka yhdistää automaattivaunujen ja trukkien tehokkaan yhteistyön, sekä vastaa suurasiakkuuksista.

Juhan aiempi työkokemus sisältää johtotehtäviä muun muassa Schenkerillä, Postilla, DHL Supply Chainilla ja Optiscanilla. Lisäksi hän toimi aktiivisesti alan kehittämiseksi LOGYn Sisälogistiikkafoorumin johtoryhmässä.

Nina Stenström-Iivarinen

Procurement Manager | Kiilto Group

Nina toimii hankintapäällikkönä Kiillolla ja vastaa pakkauksista, logistiikasta ja epäsuorista hankinnoista. Ninalla on pitkä kokemus erilaisista hankinnan, toimitusketjun ja logistiikan tehtävistä.

Tiina Talala

Hankintapäällikkö | NordLab hyvinvointiyhtymä

Tiina on kokenut hankintapäällikkö ja tiedolla johtamisen asiantuntija, jolla on yli 20 vuoden kokemus hankinnoista, logistiikasta ja projektinhallinnasta eri organisaatioissa. Tiinan vahvuuksia ovat hankintojen kehittäminen, kilpailutukset sekä sidosryhmäyhteistyö.

Koulutukseltaan hän on YAMK-tradenomi, ja hän on täydentänyt osaamistaan myös yritysneuvojan erikoisammattitutkinnolla. Hän painottaa työssään vastuullisuutta, tiedolla johtamista ja jatkuvaa kehittämistä.

Pasi Virmajoki

Myyntipäällikkö | LogiSystems Oy

Pasi on työskennellyt logistiikka-alalla lähes 20 vuotta erilaisissa tuotannon esimiestehtävissä, kehitysrooleissa ja myynnissä. LOGYssä Pasi on toiminut Päijät-Hämeen alueen puheenjohtajana sekä tapahtumavaliokunnan jäsenenä. Lisäksi hän on jäsen Logistiikan Tutkimuksen edistämissäätiön (LTES) hallituksessa.