Nostamme esiin hankinnan ja logistiikan osaajia
Hyvä työ ansaitsee tulla huomatuksi. Siksi nostamme esiin ja palkitsemme hankinnan, logistiikan ja toimitusketjujen osaajia, yrityksiä ja tekoja, jotka vievät alaa eteenpäin.

Palkitsemme myös alan tutkimuksia ja opinnäytetöitä sekä tuemme tutkimusta apurahoilla. Näin teemme osaamista ja onnistumisia näkyväksi ja edistämme hankinnan ja logistiikan kehittymistä Suomessa.

Vuoden hankinta- ja logistiikkapalkinnot
Näkyvyyttä ja tunnustusta hankinnan ja logistiikan kehittämisessä ansioituneille ammattilaisille, yrityksille ja hankkeille.

Vuoden Päähankkija ja Vuoden Alihankkija
Tunnustusta valmistavan teollisuuden verkostoissa esimerkillisesti toimiville yrityksille.

Sisälogistiikkapalkinnot
Tunnustusta sisälogistiikkaa kehittäville yrityksille, hankkeille ja innovaatioille.

Kannusteapurahat väitöskirjatutkijoille
Tukea hankinnan, logistiikan ja toimitusketjujen johtamisen väitöstutkimukseen.

Opinnäytetyöpalkinnot
Tunnustusta ansioituneille väitöskirjoille sekä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opinnäytetöille.