Tavarantoimittaja moittii keskusliikkeitä tiukoista sopimuksista

31.03.2017

Tavarantoimittaja moittii keskusliikkeitä tiukoista sopimuksista
Maaseudun Tulevaisuus, 31 Mar 2017, online:-
Keskusliikkeiden tavarantoimittajasopimukset vaikeuttavat niiden yrittäjien työskentelyä, jotka toimivat kuivien elintarvikkeiden parissa, sanoo kuivattuja hedelmiä Filippiineiltä Suomeen maahantuova Jari Kokkonen.
Keskon ja SOK:n tavarantoimittajasopimukset vaativat lähtökohtaisesti, että kun kuiva- tai tuoretuote saapuu keskusvarastolle, sen elinkaaresta täytyy olla jäljellä 80 %. Kokkosen mukaan tilanne on helppo, jos tuotteet ovat lyhytikäisiä. Toisaalta, jos tuotteessa on parasta ennen -päivään kaksi vuotta, täytyy olla elinkaarta 584 päivää jäljellä, kun tuote saapuu keskusliikkeen varastoon.
Kokkonen joutui tammikuussa 2017 hakemaan takaisin Keskon varastolta sinne edellisenä päivänä toimittamiaan tuotteita, sillä kuivahedelmien parasta ennen -päiväykseen oli aikaa alle vuosi. Kokkonen kertoo, ettei Kesko anna tavarantoimittajille ennusteita tulevista tilauksista.
Keskon ja SOK:n tavat toimittaa tuotteita keskusvarastosta myymälöihin eroavat toisistaan. Kesko ostaa elintarvikkeita keskusvarastoon, josta kauppiaat tilaavat niitä tarpeidensa mukaan.
Keskon ja SOK:n mukaan sopimusten säilyvyysaikaehdoilla pyritään takaamaan se, että tuotteiden saapuessa kuluttajien ulottuville, parasta ennen -päiväykseen on mahdollisimman pitkä aika.
©M-Brain
Link to original article