Logistiikan tutkimuksen edistämissäätiön

Kannusteapurahat 2025

In English >

Logistiikan tutkimuksen edistämissäätiön (LTES) tarkoituksena on edistää tutkimusta ja opetusta, jotka tukevat hankinta- ja ostotoiminnan sekä logistiikan ensisijaisesti Suomessa tapahtuvaa käytäntöä. Tarkoituksensa toteuttamiseksi säätiö muun muassa jakaa apurahoja alan tutkijoille.

Vuonna 2025 kannusteapurahoja jaetaan enintään kolme kappaletta, ja kukin niistä on arvoltaan 2 000 euroa. Apurahansaajat valitsee Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry:n palkintovaliokunta vastaanotettujen hakemusten perusteella.

Hakijalla tulee olla opinto-oikeus tohtorintutkintoon suomalaisessa yliopistossa (väitöskirjaa ei ole vielä lähetetty esitarkastukseen). Tutkimuksen aiheen pitää käsitellä joko logistiikkaa, hankinta- ja ostotoimintaa, toimitusketjun hallintaa tai muuta säätiön tarkoituksenmukaiseksi katsomaa teemaa. Hakijalle voidaan myöntää apuraha vain kerran väitöstutkimuksen aikana.


Vapaamuotoisen hakemuksen (2 sivua, kieli suomi tai englanti) tulee sisältää:

  • hakijan tiedot (nimi, osoite, sähköpostiosoite, puhelinnumero, yliopisto)
  • ohjaajan nimi ja yhteystiedot (sähköpostiosoite, puhelinnumero)
  • väitöskirjan otsikko ja avainsanat
  • hakemusteksti, jossa kerrotaan tiiviisti tutkimuksen sisällöstä, tieteellisestä kontribuutiosta ja siitä, kuinka väitöstutkimus edistää yritysten ja yhteiskunnan toimintaa käytännössä. Dokumentista tulee käydä ilmi myös tiedot opintojen edistymisestä: aloitusajankohta tohtoriohjelmassa, mahdolliset katkot opinnoissa, suoritettujen jatko-opintoihin luettavien opintopisteiden määrä, hakijan tohtorikoulutusohjelmassa vaadittu opintojen kokonaismäärä, suunnitelma väitöstutkimuksen etenemisestä ja suunniteltu esitarkastukseen lähettämisajankohta.

Hakemuksen liitteeksi vaaditaan:

  • opintosuoritusote
  • ansioluettelo sisältäen julkaisuluettelon (Suomen Akatemian ansioluettelomalli)
  • suosituskirje (väitöskirjan ohjaajalta tai yrityksen/julkisen yhteisön edustajalta)
  • luettelo aikaisemmin saaduista ja vireillä olevista apurahoista.

Hakemukset toimitetaan palkintovaliokunnalle sähköpostilla osoitteeseen palkitseminen@logy.fi viimeistään 28.2.2025 klo 16.00. Ainoastaan määräaikaan mennessä vastaanotetut hakemukset huomioidaan apurahoista päätettäessä.

Apurahansaajat julkaistaan LOGYn kevätkokouksen yhteydessä huhtikuussa 2025. Apurahat maksetaan saajille kolmen kuukauden sisällä julkistamisesta.

Apurahansaajat sitoutuvat kertomaan tutkimuksensa tuloksista Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry:n viestintäkanavissa (lehtikirjoitus, haastattelu, blogiteksti tai podcast) 18 kuukauden sisällä apurahan maksamisajankohdasta.


Logistiikan tutkimuksen edistämissäätiö

Grants for the year 2025

The Finnish Foundation of Logistics Research (official Finnish name: Logistiikan tutkimuksen edistämissäätiö LTES) was founded to promote research and education supporting the practice of procurement and purchasing operations and logistics activities taking place primarily in Finland. In order to fulfil this purpose, the foundation, among other things, distributes grants to researchers to promote research activities in this field.

During the year 2025, the foundation will offer a maximum of three incentive grants at a value of EUR 2,000 each. The Finnish Association of Purchasing and Logistics LOGY’s awards committee will choose the grant recipients based on the received applications.

The applicants must have the right to study on an academic programme leading to a doctorate at a Finnish University (doctoral thesis not yet sent to preliminary inspection by the time the application period ends). The research subject should pertain to either logistics, procurement and purchasing operations, supply chain management, or another theme related to the foundation’s purpose. An applicant can only be awarded one grant during the course of their doctoral research.

The application (2 pages, in either Finnish or English) must include:

  • the applicant’s information (name, address, email address, phone number, university)
  • the thesis supervisor’s name and contact details (email address, phone number)
  • the title and keywords of the doctoral thesis
  • an application text detailing the contents of the thesis and a plan for completing the research. The application should also describe scientific contribution and how the doctoral research promotes the functioning of companies and society in practice. The application document must include the following information:
    • The starting date in the doctoral program and a plan for the progress of the research. Additionally, if there are any breaks in the studies, these must be explicitly stated in the application.
    • The number of completed credits for graduate studies and the total number of studies required in the applicant's doctoral education program.
    • The planned date for submitting the doctoral dissertation for preliminary examination.

The application attachments must include:

  • a transcript of records
  • a curriculum vitae, including a list of publications (Academy of Finland’s CV template)
  • a letter of recommendation (from the applicant’s thesis supervisor or a representative of a company or a public authority)
  • a list of previously received and pending grants.

The applications and attachments must be submitted to the board via email to palkitseminen@logy.fi by 28 February 2025 at 4.00 p.m. at the latest. Late applications will not be considered. The grant recipients will be announced in connection with LOGY’s spring meeting in April. The grants will be paid out to recipients within three months of this announcement.

The grant recipients undertake to describe the results of their research in the communication channels of the Finnish Association of Purchasing and Logistics LOGY (e.g. a magazine article, an interview, a blog post, or a podcast) within 18 months of grant payment.