Norjaan vievällä valtatie 21:llä jatkuvasti rekkojen ulosajoja

28.11.2017

Norjaan vievällä valtatie 21:llä jatkuvasti rekkojen ulosajoja
YLE Uutiset, 28 Nov 2017, online:-
Kilpisjärveltä Norjaan vievällä valtatie 21:llä on suistunut rekkoja ojaan lähes päivittäin marraskuussa 2017. Paikalliset ovat kyllästyneet menoon, sillä tie on usein ulosajojen vuoksi poikki pitkään. Paikallisten mukaan talvi ei eroa muista, ja he arvelevatkin, että asialla ovat kokemattomat kuljettajat, joista suuri osa on Itä-Euroopasta.
Lapin ELY-keskuksen ylijohtaja Jaakko Ylinampa vahvistaa ihmisten huomiot ja toteaa, että ongelma ei ole tiessä tai sen kunnossapidossa. Kalusto ei ole havaintojen mukaan asianmukaisella tasolla, esimerkiksi renkaat eivät sovi keliin. Myös ajonopeudet ovat monesti liian korkeita. Valtatie 21:n kohdalla on Suomessa puhuttu tiemaksuista, sillä Norjan elinkeinoelämää palvelevat rekat kuluttavat Suomen teitä, joista lasku tulee kokonaan suomalaisille.
©M-Brain
Link to original article