Yli 30-metriset rekat ovat yleistymässä

17.11.2017

Yli 30-metriset rekat ovat yleistymässä
Kaleva (E-edition PDF), 17 Nov 2017, 8:-
Yli 30-metrisiä HCT-rekkoja on liikkunut Suomen teillä poikkeusluvalla noin neljän vuoden ajan. Trafin mukaan kokemukset kokeilusta ovat hyviä. Käytössä on jo 28 yli 30-metristä rekkaa. Käsittelyssä on lisää lupahakemuksia. Johtava asiantuntija Otto Lahti Trafista kertoo, että liikenteessä on lisäksi seitsemän normaalia pidempää puoliperävaunuyhdistelmää ja viisi normaalikokoista täysperävaunuyhdistelmää. Monet kuljetusyritykset ja rahdinantajat ovat lähteneet kehittämään ratkaisuja perävaunutehtaiden kanssa.
Lahti arvelee, että HCT-kokeilujen pohjalta mahdollisesti tulevat lainsäädäntömuutokset toisivat maanteille jopa satoja yli 30-metrisiä ajoneuvoyhdistelmiä.
Jättirekkoja hyödyntää nyt 27 yritystä. Niitä käytetään eniten elintarvikekuljetuksissa. Lahti kertoo, että eniten jättirekkoja liikkuu Lahden ja Helsingin sekä Helsingin ja Tampereen välillä. Pohjoisessa niitä on yli 10.
Trafi kertoo, että jättirekkojen laajamittaisella käytöllä voidaan saada ainakin 10-20 prosentin kustannussäästöt niille sopivissa kuljetuksissa.
©M-Brain
Link to original article