EK:n tieliikenneväyläselvitys: Nelostie on Suomen selkäranka, kolmostie ruokatie

8.12.2017

EK:n tieliikenneväyläselvitys: Nelostie on Suomen selkäranka, kolmostie ruokatie
Yle Uutiset, 08 Dec 2017, online:-
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) on teettänyt selvityksen tieliikenneväylien merkityksestä suunnittelu- ja konsulttiyritys WSP Finland Oy:llä. Nelostie on osoittautunut Suomen selkärangaksi, jota pitkin kulkevat tavarat etelästä pohjoiseen. Tavara liikkuu Suomen teillä 90-prosenttisesti rekoilla ja täysperävaunuilla. Pääteiden rooli on suuri lähes kaikilla toimialoilla. Esimerkiksi valtatie 3 on tärkeä elintarviketeollisuuden tie, valtatiet 20 ja 22 Oulusta Kuusamoon ja Kajaaniin ovat tyypillisiä metsäteollisuuden teitä. Valtateillä 16 ja 19 Etelä-Pohjanmaalla maatalouden osuus on suuri kuljetuksista. EK:n selvityksessä laskettiin tieliikenneväylien merkitys myös euroina. Selvityksessä on monia karttakaavioita siitä, kuinka kuljetusten euromääräiset arvot sijoittuvat Suomen eri tieosuuksille. Huomioitavaa selvityksessä on se, ettei arvokriteeri syrjäytä paino- tai ajoneuvomäärätarkastelua. Selvityksen laatimiseen osallistuivat EK:n lisäksi sen toimialaliitot, Metsäteollisuus, Infra, Keskuskauppakamari, MTK sekä Liikennevirasto.
©M-Brain
Link to original article