Liikkuva ydinvoimala hinataan Suomenlahtea pitkin kesällä 2018

02.07.2017

Liikkuva ydinvoimala hinataan Suomenlahtea pitkin kesällä 2018
Hufvudstadsbladet, 02 Jul 2017, 4:-
Venäjä aikoo kuljettaa liikkuvan ydinvoimala Akademik Lomonsovin kesällä 2018 Suomenlahden, Itämeren ja Kattegatin sekä Norjan rannikon kautta sijoituspaikalleen Pevekiin Koillis-Venäjälle. Venäjän viranomaisten mukaan siirto kestää noin kolme viikkoa.
Norjan hallitus on arvostellut siirtohanketta voimakkaasti. Ulkoministeri Børge Brende odottaa venäläisiltä riittävää riskiarviota ja vaativien sääolosuhteiden huomioimista. Brende toivoo, että Pohjoismaat ryhtyvät yhdessä toimenpiteisiin asian johdosta.
Suomen ulkoministeri Timo Soini toteaa, että asiaan reagoidaan tarvittaessa. Hän muistuttaa, että vielä ei ole tietoa siitä, mitä kyydissä on. Voimala kuljetetaan Suomenlahdella todennäköisesti kansainvälisillä vesillä, joten rantavaltioilla ei ole mahdollisuuksia asettaa kuljetukselle omia vaatimuksiaan.
©M-Brain