Vuosaaren satamaan haetaan lisää väkeä Helsingissä

11.09.2017

Vuosaaren satamaan haetaan lisää väkeä Helsingissä
Taloussanomat, 11 Sep 2017, online:-
Suomen satamien rahtimäärä kasvoi 12 % tammi-kesäkuussa 2017. Vuosaaren satama on piristynyt Metsä Groupin Äänekosken tehtaan käynnistymisen seurauksena. Helsingin Sataman toimitusjohtajan Kimmo Mäen mukaan sellua viedään Vuosaaren kautta maailmalle. Satamien kapasiteetti riittää, vaikka talous lähtisi kovaan laukkaan.
Rauanheimo Logistics hakeekin nyt ahtaajia Vuosaaren satamaan. Aluejohtaja Niko Orpanan mukaan nyt tuntuu hyvältä pitkästä aikaa. Keväällä 2017 yhtiö on rekrytoinut kymmenen ahtaajaa ja nyt se tarvitsee saman verran. Ahtaajat koulutetaan sisäisesti, joten kokemusta tai koulutusta ei tarvita.
Vuosaaren satamaan tarvitaan myös trukkien huoltajia.
Satamaoperaattorit ry kertoo, että alan näkymät ovat selvästi paremmat kuin vuonna 2008 alkaneen finanssikriisin jälkeen. Toimitusjohtaja Juha Mutru sanoo, että yleinen taloustilanne elvyttää myös satamien tilannetta. Tosin metsäteollisuus painottuu keskimääräistä enemmän. Kansainvälinen talous virkistyy, mikä näkyy investointihyödykkeiden kuljetuksina. Satamat investoivat ja uusivat lastinkäsittelylaitteitaan.
AKT:n ensimmäisen varapuheenjohtajan Arto Sorvalin mukaan Helsingin satama on saanut lasteja, mutta ne ovat muilta satamilta pois.
©M-Brain
Link to original article