Pienten sattumusten kautta hankinnan pariin

Hoitoalalla työskennellyt Paula Helén halusi vaihtaa uransa suuntaa ja hakeutui ammattikorkeakouluun suorittamaan tradenomin tutkintoa. Määrätietoinen opiskelu ja sinnikäs työnhaku palkittiin lopulta, kun Paula sai hakemansa hankinta-asiantuntijan paikan.

"Olen Paula Helén ja toimin hankinta-asiantuntijana Haminan Energia Oy:llä. Koulutukseltani olen tradenomi.

Päädyin alalle oikeastaan pienten sattumusten kautta. Työskentelin aiemmin tiimiesihenkilönä hammaslääkäriasemalla. Opiskelin työn ohessa lähiesimiestyön ammattitutkinnon sekä sosiaali- ja terveyshallintotieteiden perusteet, tavoitteena edetä uralla. Opinnoista huolimatta tuntui, että poljen paikallani, enkä kokenut työtäni enää kovinkaan merkitykselliseksi tai arvostetuksi.

Kesälomalla vuonna 2020, covid-19-pandemian hieman hellittäessä, totesin haluavani pois hoitoalalta ja päätin hakea ammattikorkeaan opiskelemaan liiketaloutta. Etsin netistä kaikki mahdolliset opiskelupaikat ja huomasin, että minun on haettava opiskelemaan avoimen väylän kautta, koska halusin aloittaa opinnot mahdollisimman pian.

Aloitin liiketoiminnan logistiikan opinnot elokuussa 2020. Jo ensimmäisenä syksynä ymmärsin, että opinnot eivät suinkaan käsittele vain varastointia ja kuljetuksia. Käsitykseni logistiikan opinnoista muuttui täysin. Ymmärsin, että käsite liiketoiminnan logistiikka kattaa valtavan paljon ja ilman sitä ei ole myöskään yrityksiä.

Logistiikan perusteissa tutustuin hankintaan ja tiesin, että tuo on juttuni. Niinpä kasasin kaikki opinnot sitä tukevaksi. Suunnittelin varhaisessa vaiheessa rungon opinnoille ja tiesin aina kurssihaun alussa, mitkä kurssit minun tulee valita. Valitsin useita ylemmän vuosiluokan kursseja, jotta pystyin valmistumaan nopeutetusti, ja opinnot kestivät lopulta elokuusta 2020 huhtikuuhun 2022.

LOGYstä kuulin ensimmäisen kerran jollain oppitunnilla, ja mielenkiintoni heräsi heti: tuohon on liityttävä! Kaikki lisätieto alasta ja verkostoituminen on plussaa. Nopeasti huomasin myös haun alueelliseen johtoryhmään ja päätin hakea – sillä tiellä ollaan. LOGY on mainio paikka verkostoitumiseen, suorittelen sitä kaikille alan ammattilaisille ja varsinkin opiskelijoille.

Opiskelun aikana hain useita kymmeniä työpaikkoja. Opin olemaan lannistumatta, vaikka ei tärpännyt. Opintojen loppusuoralla pääsin jo useisiin haastatteluihin ja niin keräsin rohkeutta ja kokemusta niistä.

Tammikuussa 2022 näin varsin mielenkiintoisen ja haastavan avoimen paikan. Samalla tarmolla laitoin hakemuksen, vaikka mielessäni oli pieni epäilys, että en paikkaa kuitenkaan saa. Toisin kävi ja nykyään työskentelen juurikin tässä mielenkiintoisessa paikassa aivan mahtavan porukan kanssa!

Tämän paikan saatuani olen joutunut kieltäytymään useammasta tarjotusta työstä. Ilman tradenomiopintoja en olisi ikinä päässyt tähän asemaan. Tällä hetkellä suoritan LOGYn Hankintapäällikön koulutusohjelmaa, jonka myötä toivon saavani vieläkin paremmat valmiudet toimia vaativissa hankintatehtävissä.

Energia-ala, niin kuin markkinat muutenkin, ovat kovassa myllerryksessä ja tämä vaatii kaikilta aktiivisuutta ja kykyä joustaa. Tämä onnistuu vain toimivalla kommunikoinnilla ja tiiviillä yhteistyöllä. Kaikille opiskelijoille suosittelen suunnittelemaan opinnot, pitämään aikatauluista kiinni ja verkostoitumaan."

Seuraava >
< Edellinen

Uratarinoita-etusivu