Hyvönen Yhtiöt on Iisalmen vuoden 2016 yritys

03.11.2016

Hyvönen Yhtiöt on Iisalmen vuoden 2016 yritys
Iisalmen Sanomat, 03 Nov 2016, 4:-
Iisalmen vuoden 2016 yrittäjäksi on valittu Hyvönen Yhtiöt Oy. yhtiö on kasvanut jo 25 auton yhtiöksi, jolla on 35 työntekijää. Toimitusjohtaja, yrittäjä Jukka Hyvösen mukaan yhtiö on erikoistunut kappaletavarakuljetuksiin, erikois- ja elementtikuljetuksiin sekä kierrätysmateriaalien kuljettamiseen. Eri kuljetuksia varten yhtiöllä on omat autonsa. Yhtiö on kasvanut ja monipuolistanut samalla palvelutarjontaansa.
Hyvönen Yhtiöiden liikevaihto oli 4 milj. euroa vuonna 2015 ja vuonna 2016 se tulee olemaan 4,3 milj. euroa. Koko konsernin liikevaihto oli 5 milj. euroa ja tulee nousemaan 5,3 milj. euroon vuonna 2016. Konsernin luvuissa on mukana myös tytäryhtiö Kota-Trans.
©M-Brain