Kalevan hoitama kirjejakelu on kasvussa

02.01.2017

Kalevan hoitama kirjejakelu on kasvussa
Kaleva, 02 Jan 2017, 10:-
Kalevan varhaisjakelun yhteydessä jaettavan kirjepostin määrä kasvaa. Kalevan sopimusasiakkaiden osoitteellisia kirjeitä jaetaan tällä hetkellä jo samaan aikaan sanomalehden kanssa noin 10 000-15 000 viikossa. Jakelujohtaja Janne Koski kertoo, että vuonna 2017 tavoitteena on jakaa vuoden kuluessa noin 1,5 miljoonaa kirjettä. Hän jatkaa, että myös jaettavien aikakauslehtien määrä kasvaa todennäköisesti.
Maaliskuussa 2016 valtioneuvosto myönsi Kalevalle alueellisen postitoimiluvan. Kalevan lupa kattaa kaikki Pohjois-Pohjanmaan kunnat. Jakelusta huolehtii Oulun Jakelutoimisto, jonka Kaleva-konserni omistaa.
©M-Brain