Moni on kiinnostunut reseptilääkkeiden jakelusta

15.11.2016

Moni on kiinnostunut reseptilääkkeiden jakelusta
Kauppalehti, 15 Nov 2016, 8-9:-
Terveydenhoitoalan yritykset odottavat, että apteekkimonopoli murtuu. OP Ryhmän pääjohtaja Reijo Karhinen on sanonut OP:n sairaaloiden ja lääkäriasemien olevan kiinnostuneita lääkejakelusta, jos apteekkioikeudet vapautuvat. Pihlajalinnan toimitusjohtaja Aarne Aktan sanoo Pihlajalinnan havainneen samoja asioita. Aktanin mukaan lääkejakeluun lähdettäisiin todennäköisesti lääkärikeskuksissa ja sairaaloissa. Nykyinen tilanne on absurdi, kun lääkettä ei voi myydä potilaalle samasta paikasta, mistä sitä määrätään. Sääntelyn vapautuessa Pihlajalinna olisi ensimmäisten joukossa tarjoamassa lääkkeitä saman katon alta. Se keskittyisi pääsiassa reseptilääkkeisiin.
Terveystalo pitää suurimpana ongelmana sitä, että se ei voi hankkia lääkkeitä tukkukaupasta kuin pieniä määriä. Johtavan ylilääkärin Juha Tuomisen mukaan rokotteet ja polikliinisessä hoidossa annettavat lääkkeet ostetaan kuluttaja-apteekeista. Se on kalliimpaa ja logistisesti hankalampaa kuin julkisilla toimijoilla. Mikäli apteekkisääntely purettaisiin, Terveystalo valitsisi todennäköisesti kumppanimallin oman apteekin perustamisen sijaan.
Apteekkariliiton viestintäjohtajan Erkki Kostiaisen mielestä OP:n terveyspalvelujen yhteydessä voitaisiin hyvin tarjota tiloja apteekille. Esimerkiksi sivuapteekin perustamista voisi helpottaa.
©M-Brain