Onko pakettien toimitusvarmuus ailahdellut viime aikoina?

22.10.2016

Onko pakettien toimitusvarmuus ailahdellut viime aikoina?
Helsingin Sanomat, 22 Oct 2016, A13:-
MTV:n uutisten mukaan moni yritys on huomannut, että Postin toimitusvarmuus on ailahdellut viime aikoina. Paketit ovat kasvavaa liiketoimintaa, mutta Viestintäviraston mukaan lähetysten määrän tilastoiminen on hankalaa. Myöhästyneistä lähetyksistä ei saada tarkkoja tietoja yrityksiltä. Postin jakelujohtajan Juhani Vuolan mukaan kaikkien tuotteiden yhteistä keskiarvoa ei pystytä sanomaan.
Kilpailu- ja kuluttajavirastoon tulee yhteydenottoja pakettien viivästymisistä vain vähän. Vuosina 2013-16 yhteydenottoja on ollut arviolta 200-240, mutta vuoden 2016 osuus on jo 75. Määrä vaikuttaa olevan pienessä kasvussa.
Artikkelin esimerkkitapauksessa asiakas oli ostanut Verkkokauppa.comista jääkaappipakastimen syyskuun 2016 alussa, mutta se ei tullut perille. Posti pahoittelee tapausta ja kertoo, että pakettilähetyksissä on yksittäisiä ongelmia. Verkkokauppa.com on maksanut asiakkaalle rahat takaisin.
Posti toimittaa yli 30 miljoonaa pakettia vuodessa, joista 97 % jo ensimmäisenä päivänä. Myöhästymisiä ja katoamisia ei ole enemmän kuin aiemmin.
Matkahuollon toimitusjohtajan Jarmo Oksaharjun mukaan 98 % yhtiön palveluiden piirissä olevien liikennöitsijöiden kuljettamista paketeista saadaan perille luvatussa ajassa. Yhtiö kuljetti 11 milj. pakettia vuonna 2015.
On arvioitu, että pakettibisnes kasvaisi 2 milj. paketilla vuodessa. Verkkokauppa ja palautukset ovat kasvun syynä.
©M-Brain
Link to original article