Vuosaaren satama ei ole vaikuttanut pahasti lintujen pesintään

18.11.2016

Vuosaaren satama ei ole vaikuttanut pahasti lintujen pesintään
Tekniikka & Talous, 18 Nov 2016, 6:-
Helsingin yliopistossa väittelevä Rauno Yrjölä on työryhmänsä kanssa tutkinut lintukantojen muutoksia. Tutkimuksen mukaan Vuosaaren satama ei ole juurikaan vaikuttanut lintujen pesintään viereisellä Natura 2000 -alueella.
Yrjölä on arvioinut, miten sataman rakentaminen on vaikuttanut mahdollisiin muutoksiin. Sataman rakentamistyöt muuttivat ympäristöä paikallisesti. Lintujen pesimispaikkoja tuhoutui rakentamisen alta. Viereisellä Natura 2000 -alueella rakentamisen vaikutukset olivat kuitenkin vähäiset. Yrjölä kertoo, että muut tekijät saattavat olla vaikutuksiltaan merkittävämpiä lintukantojen muutoksissa. Niitä saattavat olla pienpedot, ilmaston lämpeneminen tai ympäristön muuttuminen lintujen muuttomatkan varrella.
©M-Brain