Hanna van der Steen nimitetty LOGY ry:n toiminnanjohtajaksi

08.02.2024

Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry on nimittänyt KTM Hanna van der Steenin yhdistyksen uudeksi toiminnanjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässä 2. huhtikuuta 2024.

LOGYn hallituksen puheenjohtaja Jyri Vilko ja huhtikuussa toiminnanjohtajana aloittava Hanna van der Steen.

Hanna van der Steen siirtyy LOGY ry:n johtoon Helsingin Sataman EU-projektipäällikön tehtävästä, jossa hän on hoitanut EU-rahoitushakuja, rahoitussopimusten velvoitteita sekä ylläpitänyt suhteita Suomen ja Euroopan komission toimeenpanoviranomaisiin.

Van der Steenillä on kahdenkymmenenviiden vuoden mittainen työkokemus logistiikkaan liittyvistä asiantuntija- ja kehitystehtävistä. Hän on työskennellyt vuosina 2016–2022 LOGY ry:ssä muun muassa senior palvelupäällikkönä ja toimitusjohtajan varahenkilönä.

”Olen kiitollinen LOGY ry:n hallitukselle luottamuksesta ja todella innoissani mahdollisuudesta päästä luotsaamaan ja kehittämään LOGYä yhdessä sen hallituksen, kokeneen henkilöstön sekä upean verkoston kanssa”, Hanna van der Steen sanoo.

LOGY ry:n hallituksen puheenjohtaja Jyri Vilko korostaa van der Steenin vahvaa kokemusta ja laajaa toimintaympäristön sekä alan tuntemusta.

”Hannalla on erinomaiset valmiudet johtaa ja kehittää LOGYn toimintaa vastaamaan muuttuvan toimintaympäristön tarpeita”, Vilko sanoo.

LOGY ry on Suomen suurin logistiikan ja hankinnan asiantuntijoiden verkosto, joka tarjoaa jäsenilleen alan tuoreimman tiedon, hyödyllisimmät ideat ja arvokkaimmat kontaktit.

Lisätietoja:

Hanna van der Steen
p. 040 658 8198
e. hanna.vandersteen@portofhelsinki.fi

Jyri Vilko
LOGY ry:n hallituksen puheenjohtaja
p. 040 091 9230
e: jyri.vilko@lut.fi